Vietnamilainen evankelista: ”Minä en pelkää, sillä Jumala on kanssani”
12.1.2024
Uskollisen palvelustyönsä vuoksi vangittu ja pahoinpidelty vietnamilainen evankelista jatkaa työtään, vaikka hän tietää, että hän voi joutua milloin tahansa jälleen vainotuksi.
Ly A Pao pidätettiin ensimmäisen kerran vain vuosi uskoontulonsa jälkeen. Hän oli siinä ajassa johtanut jo kahdeksan perhettä Kristukselle hmong-heimon asuttamassa kotikylässään, jossa asui 108 perhettä. Kodissaan hän järjesti säännöllisiä uskovien kokoontumisia.
Hän oli viisi kuukautta vangittuna, ja sinä aikana vartijat hakkasivat hänet toistuvasti tajuttomaksi. Kerran yksi heistä potkaisi häntä rintaan, murtaen kylkiluun.
”Vankilassa ollessani muistelin Danielin kirjan lukua 12, jossa kerrotaan maan päällä tapahtuvasta kärsimyksestä ja taivaassa odottavasta palkkiosta. Halusin elämäni olevan Jumalan valoa loistava tähti”, Pao sanoo. (Daniel 12:3)
Vapauduttuaan Pao jatkoi työtään ja seitsemän perhettä löysi Kristuksen. Evankeliointi suututti muut kyläläiset, jotka toisinaan keskeyttivät uskovien kokoontumiset ja uhkailivat häntä.
Lopulta Pao muutti toiseen kylään paetakseen vihamielistä tunnelmaa. Siellä hän johti 11 perhettä Kristukselle ja perusti seurakunnan. Sitten hänet pidätettiin uudelleen, ja hän oli vangittuna yli kaksi vuotta.
Toisinaan vartijat kiduttivat Paoa sähköpampuilla ja myrkyllisillä kovakuoriaisilla. Ja kuten edelliselläkin kerralla, hänet hakattiin toistuvasti tajuttomaksi.
Vapauduttuaan Pao ei löytänyt perhettään. Lopulta hän kuuli, että hänen vaimonsa ja 11 lastaan olivat muuttaneet pois turvallisuutensa tähden. Hän sai myös tietää, että kaksi lapsista oli kuollut hänen ollessaan vankilassa.
Pahoinpitelyä ja uhkailua
Pao liittyi perheensä seuraan uudessa kylässä, mutta pian hänet pidätettiin kolmannen kerran, sillä hän oli johtanut kolme perhettä Kristukselle. Viranomaiset kiinnittivät hänet käsiraudoilla tuoliin ja hakkasivat häntä.
”Minä laitan sinut kuorma-auton lavalle. Sidon sinut ja työnnän jokeen, niin että kuolet kenenkään siitä tietämättä”, poliisi sanoi.
Poliisi uhkasi myös karkottaa kylästä Paon evankelioimat kolme kristittyä perhettä. Kun Pao sanoi, että siinä tapauksessa hän antaisi perheiden asua omistamallaan maalla, yksi poliiseista löi häntä kasvoille.
”Vaikka tekisitte minulle mitä, minä en lakkaa julistamasta pelastuksen sanomaa tässä kylässä”, Pao sanoi heille. ”Kerron evankeliumin kaikille, jotta he voivat pelastua. Minä en pelkää kuolemaa.”
Viranomaiset lukitsivat hänet selliin ja pakottivat hänet nukkumaan alasti kylmällä betonilattialla ilman huopaakaan suojanaan. Kun paikallinen poliisipäällikkö kuuli, miten Pao oli vastustanut poliiseja, hän tuli Paon selliin ja hyppi hänen vatsansa päällä. Sitten hän repi Paon jaloilleen ja löi häntä nyrkillä kasvoihin niin, että Pao menetti useita hampaita.
Pao kaatui lattialle ja poliisi potkaisi häntä päähän. ”Näin me teemme heille, jotka vastustavat hallitustamme!” poliisipäällikkö julisti. Lopuksi hän raahasi Paon ulos sellistä ja heitti hänet alas portaita.
Kaksi päivää myöhemmin poliisipäällikkö huomasi Paolla ristikaulakorun ja määräsi hänet ottamaan sen pois. Pao kieltäytyi, ja poliisipäällikkö löi häntä kengällä kasvoihin. Sitten hän määräsi Paon riisuutumaan, seisomaan alasti seinää vasten ja kumartamaan hänelle.
”Minä en kumarra ketään ihmistä”, Pao vastasi. ”Minä polvistun vain Herrani edessä, sillä vain hän ansaitsee ylistyksen ja palvonnan.”
Kahden viikon kuluttua vapautettu Pao palasi kotiinsa pahoinpideltynä ja ruhjeilla. Viikon päästä siitä hän lähti raamattukouluun. Siellä ollessaan hän tapasi etulinjan evankelistoja, jotka antoivat hänelle lisää Raamattuja ja kristillistä kirjallisuutta. Hän sai myös rahaa vammojensa hoitoon ja hampaittensa kunnostamiseen.
Paon työ jatkuu
Pao on nyt 75-vuotias ja jatkaa evankelioimista pelkäämättä. Vaikka hän jatkaa evankelioimista ja perustaa seurakuntia, häntä ei ole edellisen vangitsemisen jälkeen vainottu. Hän arvelee, että poliisit ovat sulkeneet häneltä silmänsä hänen ikänsä ja arvostetun sotilastaustansa vuoksi.
Vaikka Pao ei ole kokenut vainoa yli vuosikymmeneen, vietnamilaiset kristityt, erityisesti hmong-uskovat, kohtaavat jatkuvaa vastustusta uskonsa vuoksi. Etenkin Paon kotiseuduilla viranomaiset vastustavat kristittyjä ja seurakuntia ankarasti.
Paon työ alkoi vuonna 2011 ja sen jälkeen hän on perustanut 12 seurakuntaa. Hän evankelioi yhä päivittäin, vaikka myöntää sen käyneen vaikeammaksi. ”Ymmärrän tulleeni vanhaksi”, hän sanoi. ”En kuule enää kunnolla. Terveydentilani ei ole hyvä. Ymmärrän, että puhun epäselvästi, mutta sydämessäni olen silti yhä täynnä intoa kertoa Kristuksesta muille.”
Pao ei tiedä, kuinka monta ihmistä hän on johtanut Kristukselle, mutta hän sanoo, että hänen perustamistaan seurakunnista pienimmässä on 40 perhettä ja suurimmassa sata.
Vainoajiaan ajatellessaan Pao tuntee rakkautta heitä kohtaan. ”Minä en vihaa heitä”, hän sanoi. ”Itse asiassa eivät he ole vihollisiamme. Loppujen lopuksi Saatana on ajanut heidät vainoamaan minua.”
Pao pyytää rukoilemaan puolestaan. ”Rukoilkaa, että en avaisi suutani ainoastaan kertoakseni evankeliumia kyläläisille, vaan myös aina kun minulla on mahdollisuus tavata viranomaisia”, hän pyytää. ”En voi pysytellä vain kotona, sydämeni ei salli sitä. Sen vuoksi olen yhä evankelista. Rukoilkaa terveyteni puolesta.”
Uskonsa vuoksi paljon kärsinyt Pao ei pelkää vainoa. ”Minä en pelkää, en vaikka kuolisin huomenna”, hän sanoo. ”Minä en pelkää, sillä Jumala on kanssani.”