Your Cart

Vetoomus siepatun malesialaisen pastorin puolesta

Pastori Raymond Koh vaimonsa ja lastensa kanssa.

Malesialainen pastori Raymond Koh siepattiin 13. helmikuuta 2017. Sieppaus tapahtui keskellä päivää pastorin ollessa autollaan matkalla viemään ruoka-avustusta ystävälle.

”Sieppaukseen osallistui ainakin viisi ajoneuvoa ja vähintään 13 ihmistä. Kaikki oli ohi alle 45 sekunnissa, joten sieppaus oli hyvin suunniteltu, sotilastyylinen operaatio. Pastorista ei ole nähty tai kuultu sen koommin, eikä hänen autoaan ole löytynyt”, kertoo USA:n Marttyyrien Äänen tiedottaja Todd Nettleton.

Eri maiden Marttyyrien Ääni -toimistot ovat käynnistäneet vetoomuskampanjan vastausten saamiseksi. Suurin kysymys kuuluu: Missä on Raymond Koh?

Ajankohta on nyt hyvä vetoomuksille, sillä valta on vaihtunut Malesiassa. Nykyisellä hallinnolla ei välttämättä ole syytä peitellä pastori Kohin sieppausta. On mahdollista, että uusi hallinto paljastaa totuuden pastori Kohin katoamisen syistä.

”Aiemmin tänä vuonna Malesian ihmisoikeuskomissio syytti sieppauksesta poliisin erityisosastoa, erityisesti tiedusteluviranomaisia. Ketään ei kuitenkaan ole pidätetty. Ketään ei ole vaadittu vastuuseen, ja pastori Koh on edelleen kadoksissa”, Nettleton kertoo.

Pastori Kohin perhe menee joka ilta nukkumaan tietämättä missä pastori on, tai mitä hänelle on tapahtunut.

Rukoile, että Raymond Kohin kohtalosta ja olinpaikasta tulisi selvyys. Rukoile hänen vaimonsa Susannan puolesta ja taakan puolesta jota hän kantaa, koska ei tiedä onko pastori Koh terve vai sairas, kenen vankina hän on, tai onko hän edes elossa. Pyydä Jumalaa rohkaisemaan Susannaa ja heidän lapsiaan sekä antamaan heille voimia ja kestäväisyyttä uskossaan.

Rukoile Jumalan varjelusta ja rohkaisua Raymond Kohille, missä hän onkaan. Rukoile, että hän tuntisi ettei kristillinen yhteisö tai Jumala ole unohtaneet häntä.

Tilaa vetoomus Raymond Kohin puolesta toimistostamme, allekirjoita se ja postita Malesian Suomen suurlähettiläälle. Saat sen sähköpostitse: info@vomfinland.fi tai puhelimitse 040 5522 309 (ma-pe 9-15).

”Vaikeinta on, kun ei tiedä missä hän on, mitä hänelle tapahtui, ja miten hän nyt voi”, Susanna sanoo. ”Lapseni käyvät parhaillaan terapiassa, sillä tämä on vaatinut heiltä veronsa fyysisesti ja psyykkisesti. Kiitämme kuitenkin Jumalaa kristillisestä yhteisöstä ja maailmanlaajuisesta seurakunnasta, joka on rohkaissut meitä. He ovat osoittaneet tukensa rukouksin ja lähettämällä meille postikortteja. Se todella rohkaisee ja ilahduttaa meitä monin tavoin.” Voit kirjoittaa Susannalle oheiseen osoitteeseen.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print