Työtä sissien valvovan katseen alla Kolumbiassa
Ennen kuin Manuel ja Sandra voivat kertoa tarinansa, heidän piti matkustaa pois kotikylästään.
Ensin siihen oli kuitenkin saatava lupa kylää valvovalta puolisotilaallisten joukkojen komentajalta. Sen jälkeen heidän piti ylittää leveä joki ja ajaa moottoripyörällä 40 minuuttia alueelle, jossa he tunsivat olonsa riittävän turvalliseksi kertoakseen tarinansa. Jos he palaisivat kotiin minuutinkin myöhässä komentajan antamasta kotiintuloajasta, sillä olisi seurauksensa. ”Meidät tapettaisiin”, Manuel sanoi.
Manuelille ja Sandralle tämä on toistuva kuvio. Jos he eivät evankelioi omassa kylässään, he matkustavat evankelioimaan lähikyliä. Mikään matka ei ole samanlainen. Toisinaan he kohtaavat matkoillaan kuolemaa pyrkiessään kertomaan sanoman ikuisen elämän toivosta naapureilleen.
”Olen kokenut paljon vaikeuksia”, Manuel sanoo hiljaa. ”Olen nähnyt ihmisten kuolevan edessäni. Kun näen sissit, tunnen pelkoa. Pelkään, että he tappavat minutkin. Mutta meillä on Jumala, joka vahvistaa meitä. Meidän on evankelioitava heitäkin. Pelostani huolimatta olen iloinen siitä, että saan palvella Herraa.”
Manuel (41) ja Sandra (39) ovat toimineet evankelistoina 12 vuotta. Kuuden lapsensa ja yhden lapsenlapsensa kanssa he ovat aina eläneet puolisotilaallisten joukkojen valvovan katseen alla. Oikeistolaiset puolisotilaalliset joukot ovat taistelleet sissiliikkeitä vastaan vuosikymmeniä. Näiden ryhmien hallitsemilla ”punaisilla alueilla” asuvat kristityt joutuvat molempien osapuolien vainoamiksi, sillä evankeliumin sanoma on ristiriidassa heidän toimintansa kanssa.
Vain puoli vuotta sen jälkeen, kun Manuel ja Sandra olivat tulleet uskoon, kolme FARC-sissiä säntäsi heidän kotiinsa. ”Missä Manuel on?” yksi heistä vaati saada tietää. ”Me tapamme hänet!” Manuel oli vain minuutteja aiemmin lähtenyt noutamaan illallista perheelleen ja joillekin sukulaisille, jotka olivat heidän vierainaan.
Sandra ja lapset istuivat peloissaan toisiaan vastaan painautuneina. Yksi sisseistä sanoi Sandralle, että jos hän yrittäisi soittaa kenellekään, he tappaisivat Sandran ja lapset. Sissit tutkivat talon läpikotaisin, myös sänkyjen alustat. Sitten sissit sieppasivat kahdeksan ihmistä – Manuelin veljen, Sandran 18-vuotiaan veljenpojan ja kuusi muuta sukulaista. Heidät vietiin pois, ja hetken päästä Sandra kuuli laukauksia.
Manuel, Sandra ja lapset pakenivat toiseen kylään, jossa he elivät piilossa kahden vuoden ajan. Manuel ei tiedä miksi sissit tuona päivänä tulivat hänen kotiinsa mutta hän tietää, että jos hän olisi ollut tuolloin kotona, hän olisi kuollut.
Sen jälkeen moni asia Manuelin ja Sandran elämässä on muuttunut. He ovat muuttaneet toiseen kylään ja heistä molemmista on tullut pastoreita. Puolisotilaalliset joukot seuraavat heidän jokaista askeltaan, mutta he ovat toistaiseksi onnistuneet pystyttelemään poissa sissien näköpiiristä.
Manuel johtaa jumalanpalveluksia yksinkertaisen katoksen alla joka torstai ja lauantai. Hänen oman perheensä lisäksi seurakuntaan kuuluu kolme muuta aikuista ja 30 kylässä asuvaa lasta. Puolisotilaalliset joukot osallistuvat usein jumalanpalveluksiin kuullakseen, mitä Manuel puhuu.
“He eivät halua seurakunnassa puhuttavan murhista, joten pastoreiden on oltava varovaisia sanoissaan”, Marttyyrien Äänen työntekijä kertoo. ”Sen vuoksi he lähettävät ihmisiä kuuntelemaan puheita. Jos pastori saarnaisi puolisotilaallisiin joukkoihin liittymistä vastaan, hänet tapettaisiin. Tiedämme pastoreita, jotka on tapettu seurakuntaan soluttautuneen puolisotilaallisten joukkojen jäsenen vuoksi.”
Puolisotilaallisille ilmoittautuminen ja poistumisluvan pyytäminen on vaikeuttanut työtä. Jatkuva tarkkailu heidän vieraillessaan kodeissa aiheuttaa lisää stressiä. ”He tarkkailevat meitä jatkuvasti”, Manuel sanoi. ”He tietävät mihin taloon menemme, mistä talosta tulemme ja mihin menemme seuraavaksi. He tietävät kaiken.”
Ollessaan erityisen peloissaan tai stressaantuneita Manuel ja Sandra rohkaisevat toisiaan Filippiläiskirjeen kohdalla 4:13: ”Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.”
”Lausumme sen nukkumaan mennessämme”, Manuel sanoi. ”Joten kun heräämme, tunnemme Herran vahvistaneen meitä.”
”Koska tunnemme Sanan, me vahvistumme pariskuntana. Rukoilemme aina yhdessä. Rukoilemme heidän puolestaan, jotka haluavat vahingoittaa meitä ja heidän puolestaan, jotka puhuvat meistä pahaa”, Sandra lisää.
Kahdentoista työvuotensa aikana heillä ei ole ollut taukoa stressaavasta elämästä konfliktialueella. Sandra sanoi heidän ainoan ”lomansa” olleen, kun sissit pakottivat heidät pois kylästä. He ovat silti sitoutuneita Jumalan valtakunnan työhön tietäen, että heidän lepopaikkansa on Jeesuksessa Kristuksessa.