Your Cart

Turkmenistan – Entinen ateisti julistaa evankeliumia

Turkmenistan on hyvin autoritaarinen maa, jonka kansasta yli 90 prosenttia on muslimeja. Kristinuskoon kääntyminen johtaa vainoon. Raamatun saaminen on lähes mahdotonta, sillä uskonnollinen kirjallisuus on käytännössä kiellettyä ja sensuuri on vahvaa.

Maastaan pois lähtemään joutunut turkmenistanilainen uskova julistaa evankeliumia yhä maanmiehilleen radion, internetin ja television välityksellä.

Silas kasvoi Turkmenistanissa sen ollessa osa Neuvostoliittoa. Hän sanoo olleensa mieleltään ateisti, mutta sydämeltään muslimi. Kristittyjen suhteen hänen mielipiteensä oli selvä: hän vihasi heitä, Lännen kätyreitä.

Neuvostoliiton hajottua hän näki Jeesus-elokuvan omalla kielellään. ”Kuullessani Jeesuksen puhuvan minun kieltäni, evankeliumi tuli todeksi”, hän sanoi. Hän katsoi elokuvan loppuun, ja vielä toisen kerran. Toisen kerran jälkeen hän oli uusi luomus, hänestä oli tullut hänen kieltään puhuvan Jeesuksen seuraaja.

Silaksen elämä muuttui lähes välittömästi. Hän tunsi äärimmäistä iloa ja rauhaa ja häntä vaivanneet kysymykset saivat vastauksen Kristuksessa. Hän ei voinut pitää uskoaan salassa ja alkoi kertoa kylässään Jeesuksesta.

Siitä alkoi vaino. Silas pidätettiin useita kertoja ja viranomaiset tekivät ratsioita seurakunnan kokoontumisiin. Hänen nimensä ja maineensa tahrittiin sanomalehdissä valheellisilla syytöksillä.

Hän ei perheineen ollut enää turvassa edes kotonaan, joten Silas vaimonsa ja pienten lastensa kanssa joutuivat piileskelemään.

Lopulta Silas pidätettiin ja häntä kidutettiin. Synkimpinä hetkinäänkin hän luotti Herraansa.

Vapauduttuaan Silakselle ja perheelle oli selvää, että heidän olisi lähdettävä Turkmenistanista. Lähteminen ei kuitenkaan sammuttanut hänen haluaan evankelioida maanmiehiään.

”Kun päädyimme lähtemään maasta, rukoilin Herraa: ’Miksi näin kävi? Rakastan kansaani. Haluan nähdä heidän kokevan pelastuksen riemun ja rauhan Jeesuksessa Kristuksessa.’”

Silakselle tarjoutui mahdollisuus julistaa evankeliumia radiokanavalla, jonka lähetys kuuluu Turkmenistanissa. Kokemus johdatti hänet perustamaan ensimmäisen turkmenistanilaisen kristillisen verkkosivun. Nyt hän evankelioi kansaansa radion, television ja sosiaalisen median kanavien kautta. Lisäksi hän kouluttaa ja ohjaa pastoreita ja muita kristillisiä johtajia.

”Rukoile Turkmenistanin seurakuntien puolesta”, Silas sanoo. ”Rukoile, että Jumala koskettaisi monia tuhansia sydämiä tuossa maassa, niin että he saisivat kokea Kristuksen rakkauden ja ilon pelastuksesta.”

Turkmenistan on hyvin autoritaarinen maa, jonka kansasta yli 90 prosenttia on muslimeja. Kristinuskoon kääntyminen johtaa vainoon viranomaisten ja/tai perheen ja yhteisö taholta. Rekisteröimätön uskonnon harjoittaminen on laitonta, mutta rekisteröintiä on vaikea saada ja myös rekisteröityjä seurakuntia häiriköidään ja niihin tehdään ratsioita. Raamatun saaminen on lähes mahdotonta, sillä uskonnollinen kirjallisuus on käytännössä kiellettyä ja sensuuri on vahvaa.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print