Your Cart

Terveisiä Kiinassa vangitulta pastori John Caolta!

Pastori John Cao.
Kiinassa seitsemän vuoden vankeustuomiota kärsivä pastori John Cao on saanut nähdä äitinsä videoyhteyden kautta, ja pyytänyt tätä välittämään hänen terveisensä edelleen. Pastori Caon äiti kertoo, että hänen poikansa näytti hyvinvoivalta. Hänen ei tällä hetkellä tarvitse tehdä pakkotyötä, joten hänellä on aikaa lukea ja keskustella muiden vankien kanssa. Pastori Cao kertoi ikävöivänsä veljiään ja sisariaan eri maissa, ystäviään, oppilaitaan, perhettään, sekä iäkästä äitiään. Hän kertoi, että hän ei ole lakannut rukoilemasta toisten ihmisten terveyden, rauhan ja uskon puolesta. Aiemmin elokuussa pastori Caon äiti oli taittanut yli 1300 kilometrin matkan kotikaupungistaan Changshasta Kunmingiin, jossa pastori Cao on vangittuna. Hän toivoi pääsevänsä näkemään poikansa pitkästä aikaa. Kunmingissä hän vietti yli puolitoista kuukautta ja yritti toistuvasti, mutta tuloksetta, päästä vankilaan tapaamaan pastori Caoa. Vankilasta kerrottiin, että koronatilanteen vuoksi tapaaminen ei ole mahdollista, joten äiti joutui palaamaan pettyneenä takaisin Changshaan. Muista rukouksin pastori Caoa, hänen iäkästä äitiään ja hänen Yhdysvalloissa asuvaa perhettään. Pastori Caolle voi myös lähettää tervehdyksiä oheiseen osoitteeseen. Lähde: China Aid
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print