Lahti – Afrikan tähdet -teematilaisuus
Lahti – Afrikan tähdet -teematilaisuus
Marttyyrien Äänen toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen vierailee teemalla Afrikan tähdet Lahdessa. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen vierailee teemalla Afrikan tähdet Lahdessa. Kirjapöytä.
Keski-Aasiassa sijaitseva Turkmenistan on yksi maailman eristäytyneimpiä ja autoritäärisimpiä maita. 90-luvun alussa maa oli vielä täysin kristinuskolle saavuttamatonta aluetta. Batyr Nursen oli kansansa ensimmäisiä kristityksi kääntyneitä. Jeesuksen tähden hänestä tuli kansan vihollinen. Mitä sitten tapahtui? Tässä Sari Palomäen tekemässä haastattelussa hän kertoo hämmästyttävän todistuksensa. Ohjelma on uusinta ja sen voi kuunnella myös tästä klikkaamalla
Marttyyrien Ääni on toiminut Suomessa vainotun seurakunnan äänitorvena yli 50 vuotta. TV7:ssä Marttyyrien Ääni -ohjelmia on esitetty jo 300 jakson verran. Tässä mielenkiintoisessa jaksossa katsahdetaan menneeseen, mutta pidetään katse tiiviisti tulevassa.
Kalajoen seurakunnassa toimii aktiivisesti vainottujen kristittyjen tukiryhmä. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti rukoilemaan ja kirjoittamaan uskonsa tähden vangituille. Tässä ohjelmassa Kalajoen seurakunnan kappalainen Suvi Lehtimäki kertoo, miten toiminta on saanut alkunsa.
Marttyyrien Äänen toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen ja pastori Martti Kallionpää vierailevat teemalla Afrikan tähdet Pietarsaaressa. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen ja pastori Martti Kallionpää vierailevat teemalla Afrikan tähdet Kortesjärvellä. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen Mari Palomäki vei 40 hengen ryhmän Krakovaan syyskuun alussa. Matkalla vierailtiin mm. Schinderin tehdasmuseossa ja Auschwitzin keskitysleireillä. Tsekin Marttyyrien äänen johtaja Petr Jasek vieraili ryhmän luona kertomassa omista kokemuksistaan, kun hän oli vangittuna Sudanissa. Tässä Sari Palomäen toimittamassa ohjelmassa kuulemme matkan tunnelmia.
Marttyyrien Äänen toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen vieraili Mindanaossa sijaitsevassa turvakodissa, jossa kristittyjä opetuslapseutetaan viemään hyvää sanomaa Jeesuksesta etulinjan alueille. Tässä ohjelmassa kuulemme Hannu Lahtisen tekemän haastattelun koulun entisestä oppilaasta ja Marttyyrien Äänen työntekijästä, pastori Levaysta, joka julistaa Jumalan valtakuntaa pommien ja väkivaltaisten iskujen keskellä. Ohjelman voi myöhemmin kuunnella ohjelma-arkistosta.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Petri Nuotio vierailee teemalla Monen ahdistuksen kautta Oulaisissa. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan tilaisuudessa Kurjenkylässä. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan tilaisuudessa Ähtärissä. Kirjapöytä.
Pohjoiskorealainen Rouva P. oli korkeassa asemassa kotimaassaan. Hyvän taustansa ja korkean asemansa ansiosta hän kuvitteli olevansa turvassa. Niinpä hän alkoi ottaa suuria riskejä vaurastuakseen. Kiinni jäätyään hän päätyi työleirille. Sillä välin rouva P:n mies lähti etsimään töitä Kiinasta. Siellä hän löysi kätketyn aarteen: Jeesuksen Kristuksen. Mutta mitä tapahtui hänen palattua kotimaahansa? Ohjelm löytyy myös ohjelma-arkistosta.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan tilaisuudessa Turussa. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Petri Nuotio vierailee Nivalassa. Tilaisuudessa näytetään Richard Wurmbrandin elämästä kertova, tositapahtumiin perustuva elokuva Kidutettu Kristuksen tähden. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee teemalla Afrikan tähdet Raisiossa. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Petri Nuotio vierailee teemalla Monen ahdistuksen kautta Ylivieskassa. Kirjapöytä.
Marttyyrien Ääni järjestö perustettiin Suomeen vuonna 1973 ja siitä lähtien se on raportoinut vainottujen kristittyjen vaikeasta tilanteesta maailmalla. Seurakuntavierailijat kiertävät seurakunnissa eri puolilla maatamme kertomassa tätä tärkeää sanomaa ja haastamassa kristittyjä rukoilemaan ja tukemaan vainottua seurakuntaa.
Sahbi Jaita (peitenimi) pelotti. Kerta toisensa jälkeen Jumala kutsui häntä kertomaan muslimeille rakkaudestaan heitä kohtaan. Maassa, jossa hän eli, se oli kuitenkin vaarallista. Tässä Ilpo Jokimäen tekemässä haastattelussa Sahbi Jai kertoo, miten Jumala muutti ensin hänen sydämensä ja antoi sen jälkeen hänelle syvän rakkauden muslimeja kohtaan. Ohjelma löytyy myös ohjelma-arkistosta.
Marttyyrien Äänen päätoimittaja Ilpo Jokimäki vierailee teemalla Sytytä toivo Tuusulassa. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Israel-teemalla vainottujen illassa Pietarsaaressa. Tilaisuus on suomeksi ja ruotsiksi. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Petri Nuotio vierailee teemalla Monen ahdistuksen kautta Ullavalla. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan tilaisuudessa Pietarsaaressa. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan illassa Kaustisilla. Kirjapöytä.
Ayyub ja Farooq olivat ystäviä, ja heille molemmille islam oli heidän sydämensä uskonto. Mutta sitten Ayyub sai käsiinsä Uuden testamentin, joka muutti hänen elämänsä suunnan. Miten kävi sen jälkeen heidän ystävyydelleen? Ohjelma löytyy jälkeenpäin ohjelma-arkistosta.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Petri Nuotio vierailee teemalla Monen ahdistuksen kautta Kälviällä. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Petri Nuotio vierailee teemalla Monen ahdistuksen kautta Pyhäjärvellä. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen toimittaja Sari Palomäki vierailee Krellin uudenmaan piirin syysjuhlassa Kontulassa. Tilaisuudessa tuodaan terveisiä Marttyyrien Äänen Afrikan matkalta. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Petri Nuotio vierailee teemalla Monen ahdistuksen kautta Kärsämäellä. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen toimittaja Sari Palomäki vierailee Krell:in tilaisuudessa Nurmijärvellä. Tilaisuudessa tuodaan myös Afrikan matkan terveiset. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan illassa Merikarvialla. Kirjapöytä.
Kristityiksi käännyttyään somalit joutuvat suureen vaaraan perheensä ja yhteisönsä taholta. He kohtaavat väkivaltaa, heitä painostetaan ankarasti kääntymään takaisin muslimiksi ja joitakin jopa tapetaan. Tässä ohjelmassa kuulemme Ashan, Ifran ja Tinan todistukset, miten elämä muuttui uskoon tulon myötä ja miten he ovat saaneet avun Marttyyrien Äänen pienyritystuen kautta. Ohjelman voi jälkeenpäin kuunnella ohjelma-arkistosta.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Sari Matikainen vierailee Vainotun seurakunnan teemapäivässä Leppävirralla. Tilaisuudessa kirjoitetaan kortteja uskonsa tähden vangituille. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan -tilaisuudessa Kankaanpäässä. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan illassa Ulvilassa. Kirjapöytä.
Radio Deissä vietetään jälleen Marttyyrien Äänen teemaviikkoa, Viikko vainotuille. Luvassa aamulive, aamuhartauksia ja lyhytohjelmia työalueiltamme. Lisäksi viikon aikana luetaan näytteitä uutuuskirjastamme "Monen ahdistuksen kautta". Viikon tarkemman päiväohjelman voit ladata tästä: Viikko vainotuille.
Marttyyrien Äänen työ kristityiksi kääntyneiden somalien parissa on laajaa ja äärimmäisen tärkeää. Tässä ohjelmassa Sari Matikainen ja Sari Palomäki ovat paikan päällä Itä-Afrikassa ja kertovat matkallaan kohtaamistaan ihmisistä. Ohjelma löytyy jälkeenpäin ohjelma-arkistosta.
Etulinjan työ Egyptissä menee eteenpäin. Ilpo Jokimäki kertoo Satu Panulan haastattelussa Egyptin kristityistä, joihin pääsi matkallaan tutustumaan.
Marttyyrien Äänen toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen vierailee Joutsassa. Illan tilaisuudessa kirjoitetaan uskonsa tähden vangituille. Samalla kuulet Nigerian pelto projektista. Kirjapöytä.
Fida Internationalin emeritustoiminnanjohtajan Arto Hämäläisen sydän sykkii yhä lähetystyölle. Tässä Hannu Lahtisen tekemässä haastattelussa hän pohtii miten vakavaa kristittyjen vaino monissa maissa on, kuten hänelle hyvin läheisessä maassa Eritreassa. Ohjelma on myöhemmin kuunneltavissa ohjelma-arkistossa.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan tilaisuudessa Hangossa. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen vierailee teemalla Afrikan tähdet Lohjalla. Kirjapöytä.
Marttyyrien Äänen kenttätyöntekijä Mari Palomäki vierailee Vainotun seurakunnan tilaisuudessa Paimiossa. Kirjapöytä.