”Iranin kristityt ahtaalla” – Aikamme Marttyyrit, Radio Dei
Aikamme marttyyrit - Radio Dei , SuomiIranissa kristityksi kääntyminen voi johtaa yli 10 vuoden vankeuteen. Kääntyneen avustaminen oikeudessa voi johtaa yli 30 vuoden vankeuteen.
Iranissa kristityksi kääntyminen voi johtaa yli 10 vuoden vankeuteen. Kääntyneen avustaminen oikeudessa voi johtaa yli 30 vuoden vankeuteen.
Malesialainen pastori Raymond Koh siepattiin keskellä kirkasta päivää helmikuussa vuonna 2017, eikä hänestä ole kuultu sen koomin. Pastorin vaimo Susanna nousi epätoivon alhosta taistelemaan miehensä löytymisen puolesta. Tässä Sari Palomäen tekemässä haastattelussa Susanna Koh kertoo, miten kaikki tapahtui ja miten perhe on selviytynyt vaikeassa tilanteessa.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on linjannut, että kaikille koulun oppilaille tarkoitettua joulujuhlaa ei voi järjestää kirkossa. Linjauksesta on seurannut, että koulut ympäri Suomen ovat siirtäneet joulujuhliaan pois kirkoista. Marraskuussa kokoontunut eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä käsitteli apulaisoikeusasiamiehen linjausta. Tässä Juhani Huotarin tekemässä haastattelussa kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen analysoi, mistä oikein on kysymys.
Tilaisuudessa Marttyyrien Äänen edustajana puhuu Hannu Lahtinen.
Pohjoiskorealainen "Rouva C" pakeni kotimaastaan Kiinaan. Hän joutui ihmiskauppiaiden käsiin ja hänet myytiin vaimoksi köyhälle maaseudulle. Elämään tuli kuitenkin muutos, kun hän löysi Jeesuksen Kristuksen. Toimittajana Sari Palomäki.
Seitsemän ihmistä sai surmansa sekä 21 lasta ja nuorta aikuista kaapattiin jälleen kerran tuhoisissa Boko Haram -hyökkäyksissä, jotka kohdistuivat pääosin kristillisiin kyliin.
Petri Nurminen Kauhajoelta toimi aikanaan 10 vuotta lähetystyössä Karjalassa. Ymmärtäessään, että Venäjän alueella on lukuisia kristinuskolle saavuttamattomia kansoja, hän alkoi haastaa suomalaisia kristittyjä rukoilemaan. Nurmisen sydämen lähellä on erityisesti Kaukasus, jossa vähemmistökristittyjen tilanne on vaikea ja islamisaatio valtaa alaa. Tässä Hannu Lahtisen haastattelussa Petri Nurminen kertoo sydämellään olevista kansoista. Ohjelma on myös kuultavissa ohjelma-arkistossamme: marttyyrienaani.fi/radio-ohjelmat
Suomen kristityt elivät vuosia toivossa, että jonain päivänä saataisiin oma kristillinen TV-kanava. Ajatus siitä tuntui monelle hyvin kaukaiselta. Sitten Jumala valitsi pariskunnan, jolle hän antoi taivaallisen näyn ja varustuksen. Viestintäneuvos Martti Ojares vaimonsa Mirjan kanssa aloitti historiallisen työn kristillisen tv-kanavan parissa, joka tuottaa 24 tuntia vuorokaudessa kristillistä ohjelmaa ja saavuttaa evankeliumin sanomalla ihmisiä ympäri maapallon.
Pohjoiskorealainen Rouva P. oli korkeassa asemassa kotimaassaan. Hyvän taustansa ja korkean asemansa ansiosta hän kuvitteli olevansa turvassa. Niinpä hän alkoi ottaa suuria riskejä vaurastuakseen. Kiinni jäätyään hän päätyi työleirille. Sillä välin rouva P:n mies lähti etsimään töitä Kiinasta. Siellä hän löysi kätketyn aarteen: Jeesuksen Kristuksen. Mutta mitä tapahtui hänen palattua kotimaahansa?
Riihimäen Idäntyn yhdistyksen järjestämässä "Israel ja vainotut kristityt" -tapahtumassa Marttyyrien Ääntä edustaa Juhani Huotari.