Mikkeli
Mikkelin helluntaiseurakunta Porrassalmenkatu 57, MikkeliMarttyyrien Ääntä tilaisuudessa edustaa Mari Palomäki.
Marttyyrien Ääntä tilaisuudessa edustaa Mari Palomäki.
Tämä tilaisuus on valitettavasti jouduttu perumaan. Pahoittelemme! Romanialainen pappi Richard Wurmbrand oli 14 vuotta vangittuna uskonsa tähden. Niistä kolme vuotta hän virui eristyssellissä hylätyssä psykiatrisessa vankilassa, jossa monet kristityt menettivät aikoinaan henkensä. 60-luvulla hänet lopulta vapautettiin. Wurmbrandin elämästä on tehty elokuva, joka on kuvattu alkuperäisissä olosuhteissa Romaniassa. Kuvauspaikkoja oli myös eri puolilla Bukarestia, paikoissa, joissa […]
Suolahden helluntaiseurakunnassa pidettävällä Naisten aamiaisella on mukana myös Sari Palomäki. Hän esittelee etänä Zoomin kautta Marttyyrien Äänen työtä.
Marttyyrien Äänen yhteistyökumppani Pakistanissa tekee ruohonjuuritason työtä vainottuja kristittyjä auttaakseen. Kun Yhdysvallat liittolaisineen poistuivat Afganistanista, ääri-islamilainen Taleban-liike valtasi koko maan. Afgaanipakolaiset olivat jo aiemmin lähteneet vyörymään maasta pois ja vauhti kiihtyi edelleen. Marttyyrien Ääni lähetti apua Pakistaniin paenneille kristityille pakolaisille. Tässä ohjelmassa kuulemme afgaanipakolaisten tilanteesta ja miten apumme on vaikuttanut. Ohjelma on myöhemmin kuunneltavissa ohjelma-arkistossamme.
Marttyyrien Äänen edustajana tilaisuudessa puhuu Mari Palomäki.
Romanialainen pappi Richard Wurmbrand oli 14 vuotta vangittuna uskonsa tähden. Niistä kolme vuotta hän virui eristyssellissä hylätyssä psykiatrisessa vankilassa, jossa monet kristityt menettivät aikoinaan henkensä. 60-luvulla hänet lopulta vapautettiin. Wurmbrandin elämästä on tehty elokuva, joka on kuvattu alkuperäisissä olosuhteissa Romaniassa. Kuvauspaikkoja oli myös eri puolilla Bukarestia, paikoissa, joissa Wurmbrandit asuivat ja työskentelivät. Eräänä kuvauspaikkana oli […]
Terveiset Marttyyrien Äänen työkentältä tuo Mari Palomäki.
Tule mukaan rukoilemaan Vartti Vainotuille -rukoushetkeen afgaaniuskovien puolesta!
Kouvola vapaaseurakunnassa pidettävässä Vainotun seurakunnan tilaisuudessa Marttyyrien Äänen edustajina ovat Hannu Lahtinen ja Ilpo Jokimäki.
Vuodet Lähi-idässä antoivat Mari Palomäelle pohjaa seuraavaan askeleeseen: Työhön vainottujen kristittyjen parissa. Miten vilkas kauhajokelainen tyttö päätyi Lähi-itään? Mikä kutsu toi hänet auttamaan uskonsa tähden vainottuja kristittyjä? Marttyyrien Äänen uusi työntekijä Mari Palomäki keskustelee Ilpo Jokimäen kanssa tehtävistään ja Jumalan johdatuksesta ohjelmassa “Valmistettu vainottujen rinnalle”. Ohjelma on uusinta, esitetty ensimmäisen kerran 10.9.2021.