Your Cart

”Pastori Oleg auttamassa ihmisiä sodan kauhujen keskellä” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Ääni - Radio Patmos

Marttyyrien Äänen tiimi vieraili Ukrainassa joulukuussa. He kävivät myös Ukrainan toiseksi suurimmassa kaupungissa Harkovassa, joka on pahoin kärsinyt Venäjän hyökkäyssodasta. Siellä he tapasivat pastori Olegin. Ilmahälytyksen jälkeisenä aamuna Ilpo Jokimäki haastatteli pastoria, joka kertoo haasteellisesta palvelutyöstään sodan keskellä. Ohjelman on toimittanut Sari Palomäki. Ohjelma on uusinta.

”Radioaaltojen kautta evankeliumia suljettuihin maihin” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Totalitaaristen hallitusten johtamissa maissa säännellään ankarasti tiedotusvälineiden toimintaa ja esimerkiksi kristillisiä radio-ohjelmia ei ole mahdollisuus kuunnella. Näin esimerkiksi Pohjois-Koreassa ja Kiinassa. Siksi näihin maihin kuuluvat kristilliset lyhytaaltolähetykset ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tässä Sari Palomäen tekemässä haastattelussa Etelä-Korean Marttyyrien Äänen Tim Dillmuth kertoo evankelisten radio-ohjelmien merkityksestä. Ohjelma on uusinta.

”Työ somalien parissa kantaa hedelmää” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Ääni - Radio Patmos

Mari Palomäki vieraili Itä-Afrikassa ja tapasi lukuisia kristityiksi kääntyneitä somaleja, jotka ovat uskonsa tähden joutuneet suuriin koettelemuksiin. Matka oli mielenkiintoinen mutta haasteita täynnä. Tässä Sari Palomäen tekemässä haastattelussa hän kertoo ensimmäisiä tunnelmia heti matkansa jälkeen. Ohjelma on uusinta.

”Toivottomia tapauksia ei ole olemassa” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Abdullah liittyi nuorena filippiiniläiseen terroristiryhmään, joka terrorisoi ja tappoi kristittyjä ja pyrki saattamaan voimaan šaria-lain. Joukkoa kutsuttiin islamin nukkuvaksi lohikäärmeeksi, joka rankaisi jumalan työkaluna vääräuskoisia. Mikä lopulta sai pimeydessä elävän Abdullahin sydämen muuttumaan? Abdullahia on haastatellut Hannu Lahtinen. Ohjelma on uusinta.

”Petr Jašek – vangittuna Isisin kanssa” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Marttyyrien Äänen kansainvälinen lähettiläs Petr Jašek pidätettiin avustusmatkallaan Sudanissa. Lyhyeksi suunniteltu matka venyi lähes 15 kuukauden mittaiseksi, jonka Jašek vietti toinen toistaan pahemmissa vankiloissa. Häntä pahoinpideltiin niin fyysisesti kuin henkisesti. Miten hän selvisi, ja mitä hän oppi niissä oloissa vailla tietoa tulevasta? Tässä Hannu Lahtisen tekemässä haastattelussa Jašek kertoo elämänsä kovimmasta koulusta, ja mitä Jumala […]

”Imaamin rohkea ratkaisu lähteä seuraamaan Jeesusta” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Kashmir on levotonta aluetta Pohjois-Intiassa, jossa on vuosia jatkuneet väkivaltaisuudet hindujen ja muslimien välillä. Kristittyjä alueella on hyvin vähän, ja kristityiksi kääntyneet joutuvat lähes poikkeuksetta vainon kohteeksi. Alueella toimii Marttyyrien Äänen tukema turvakoti ja hiljattain on saatu päätökseen Kashmirin ensimmäinen evankelioimiskoulutus. Tässä ohjelmassa Hannu Lahtinen haastattelee koulutuksen käynyttä Abu Arifia. Ohjelma on uusinta.

”Ukrainan kristityt sodan jaloissa” – Osa 2 – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Ääni - Radio Patmos

Vladimirin kristitty perhe joutui vainotuksi aikana, kun Ukraina oli vielä osa Neuvostoliittoa. Siitä ajasta kuulimme viime viikon ohjelmassamme. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen alkoi vapaampi aika, joka päättyi radikaalisti Venäjän hyökättyä Ukrainaan viime vuonna. Ilpo Jokimäen tekemässä haastattelussa Vladimir kertoo Ukrainan kristittyjen tilanteesta sodan keskellä. Ohjelma on uusinta.

”Pastori kidutuskammiossa” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Pastori Sasha joutui vangiksi, kun venäläiset vyöryivät hänen kotikaupunkiinsa Balaklijaan. Kuulustelijoilleen hän todisti rohkeasti Jeesuksesta. Tässä Ilpo Jokimäen tekemässä haastattelussa Sasha kertoo raskaista ajoista Venäjän hyökkäyssodan alla, mutta myös Jumalan huolenpidosta ahdistuksen keskellä. Ohjelma on uusinta.