Your Cart

Tansania – Kuusi kirkkoa poltettu

Luoteis-Tansaniassa on viikon aikana poltettu kuusi kirkkoa.

Kolme kirkkoa poltettiin kahden tunnin sisään tiistaina 22. syyskuuta ja toiset kolme lauantaina 26. syyskuuta. Tiistaina poltetut kirkot olivat kaikki 200–350 jäsenen helluntaiseurakuntia ja sijaitsivat Kashfan kylässä Bukoban maakunnassa. Lauantaina poltetut kirkot sijaitsivat myös Bukoban maakunnassa, Katoron alueella ja olivat luterilainen-, roomalaiskatolinen- ja helluntaiseurakunta. Kirkot tuhoutuivat täysin.

Seurakuntien pastorit kertovat saaneensa aiemmin uhkauksia äärimuslimeilta, jotka vaativat seurakuntien määrän vähentämistä. Äärimuslimit eivät myöskään hyväksy sitä, että kristityt teurastavat eläimiä, sillä heidän mukaansa se on ei-muslimeilta kielletty. Yhden seurakunnan pastori kertoo seurakuntalaisten olevan huolestuneita ja pelokkaita, sillä hyökkäysten määrä on kasvanut viime vuosina.

”Skenaario oli joka kerralla sama: tuntemattomat henkilöt murtautuivat sisään, kasasivat tavaroita alttarille, kaatoivat bensaa päälle ja sytyttivät tuleen. He pakenivat ennen kuin kukaan ehti paikalle, joten heitä ei tunneta”, kertoi nimettömänä pysyttelevä lähde.

Viimeisimpien tuhopolttojen myötä tänä vuonna Tansaniassa poltettujen kirkkojen määrä nousee jo neljääntoista. Poliisit sanovat tutkivansa tuhopolttoja, mutta aiempienkaan tapausten jälkeen pidätyksiä ei ole tehty.
Tansanian muslimit, joita on 31 prosenttia väestöstä, ovat suurelta osin suvaitsevaisia, mutta ovat polarisoituneet enenevässä määrin maltillisiin ja ääri-islamisteihin. Kristityt muodostavat 54 prosenttia väestöstä.

– Morning Star News, World Watch Monitor

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print