Jos muslimi kääntyy kristityksi Israelissa, edessä on raskaat vaikeudet oman perheen ja yhteisön taholta. Näin kävi myös Samille, joka on kokenut niin uskoon tulonsa jälkeen mm. väkivaltaa, hylkäämisen sekä työpaikasta […]
![](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2022/08/22-09-20-copy.jpg)
Jos muslimi kääntyy kristityksi Israelissa, edessä on raskaat vaikeudet oman perheen ja yhteisön taholta. Näin kävi myös Samille, joka on kokenut niin uskoon tulonsa jälkeen mm. väkivaltaa, hylkäämisen sekä työpaikasta […]
Gang Seo-Mi syntyi köyhään perheeseen Kiinassa. Isän kuoleman jälkeen perheellä oli suuria vaikeuksia selviytyä, joten äiti päätti lähettää yhden lapsista Pohjois-Koreaan ajatellen, että siellä elämä olisi helpompaa. Kävi kuitenkin päinvastoin, […]
Kun somali kääntyy kristityksi itäisessä Afrikassa, edessä saattaa olla lähes ylitsepääsemättömiä haasteita. On valitettavan yleistä, että oma perhe ja yhteisö kääntyvät islamista kristityksi kääntynyttä vastaan. Lisäksi ongelmana on ollut, että […]
Marttyyrien Ääni tekee arvokasta työtä Pohjois-Irakin pakolaisleireillä. Leireille toimitetaan säännöllisesti ruokaa ja muita avustustarpeita. Leirikoululle hankitaan oppimateriaaleja. Pakolaiset voivat tulla avustuskeskuksen kursseille oppimaan uusia asioita. Samalla ihmisillä on mahdollisuus tutustua […]
Sherzad on kurdi Pohjois-Irakista. Hän rakasti Koraania ja opetti mielellään islamin opetuksia ihmisille. Hänellä oli palava halu käännyttää kristittyjä islamiin. Niinpä hän hankki itselleen Raamatun ja alkoi perehtyä siihen tavoitteenaan […]
Frank Proske on yksi maailman johtavista matematiikan professoreista ja hän toimii Oslon yliopistossa. Rikkinäisestä lapsuudestaan ja kapinallisesta nuoruudestaan huolimatta hän pääsi yliopistoon ja kohtasi siellä ollessaan Jumalan. Etulinjan lähetystyö ja […]
Raamattu opettaa, että Kristuksen seurakunnan kärsimys ei ole vain epäonnisten vainottujen uskovien yksityisasia, vaan sen tulisi koskettaa koko maailmanlaajuista Jeesuksen seuraajien joukkoa. Petri Nuotio kiertää Suomen seurakunnissa kertomassa kristittyjen vainoista, […]
Lee Si Woon vanhemmat olivat alun perin kotoisin Etelä-Koreasta. Kun Korea vapautui Japanin vallasta, he muuttivat ensi alkuun Venäjälle. Sieltä he muuttivat Pohjois-Koreaan. Koska he olivat Etelä-Koreasta lähtöisin, heidän katsottiin […]
Lena on kotoisin Ukrainasta, Selydoven kaupungista. Sodan syttyessä hänen oli paettava maasta. Sodan ja kauheuden keskellä kristityt kuitenkin rukoilevat uskollisesti eivätkä pelkää. Lenan haastattelun on taltioinut Ilpo Jokimäki. Ohjelma löytyy […]
Toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen kertoo tässä Ilpo Jokimäen haastattelussa tuoreita terveisiä Nigerian matkaltaan ja mikä kristittyjen tilanne maassa tällä hetkellä on. Marttyyrien Äänellä on laajaa työtä vainottujen kristittyjen parissa Nigeriassa, kuulemme […]