Pastorit Michael Yat ja Peter Yen Reith vapautuivat vankilasta keskiviikkona 5. elokuuta, oikeuden kumottua suurimman osan heitä vastaan esitetyistä syytteistä. Seuraavana aamuna he olivat lentokentällä aikeinaan lentää kotiin Etelä-Sudaniin, mutta heille kerrottiin, että 23. maaliskuuta määrätty matkustuskielto on edelleen voimassa eivätkä he päässeet matkaan.
Pastoreita edustaneet lakimiehet menivät välittömästi anomaan oikeudelta matkustuskiellon purkamista. Siellä heille kerrottiin, että heidän olisi tultava takaisin sunnuntaina 9. elokuuta, eli sudanilaisen viikonlopun jälkeen, jolloin tuomari olisi paikalla kuulemassa anomuksen.
Tällä hetkellä ei tiedetä onko matkustuskiellon takana syyttäjän toimisto vai Sudanin tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu NISS. Jos kyseessä on syyttäjän asettama kielto, oikeus voi kumota sen. Mutta jos kielto on NISS:n asettama, anomus kumoamisesta pitää esittää sille ja prosessi voi olla pidempi ja monimutkaisempi.
– Christian Solidarity Worldwide, Middle East Concern