Your Cart

Sudan – Eteläsudanilaiset pastorit oikeuden edessä

Kesäkuussa-2014-tuhottu-kirkko-Khartoumissa-300x300
Sudanin viranomaisten tavoite on hävittää kirkot Khartoumissa keinolla tai toisella. Kuvassa kesäkuussa 2014 tuhottu khartoumilainen kirkko.

Pastorit Yat Michael ja Peter Reith, eteläsudanilaiset pastorit presbyteerisestä evankelisesta kirkosta, tuotiin Khartoumin rikosoikeuden eteen maanantaina 4. toukokuuta.

Molemmille pastoreille luettiin syytteet perustuslaillisen järjestelmän horjuttamisesta, sodan käymisestä valtiota vastaan, virallisen tiedon tai asiakirjojen vastaanottamisesta ja paljastamisesta, tyytymättömyyden herättämisessä kantahenkilökunnan keskuudessa, yleisen rauhan rikkomisesta ja uskonnollisten käsitysten loukkaamisesta. Viidestä syytteestä kahdesta ensimmäisestä voidaan tuomita kuolemaan tai elinkautiseen vankeuteen.

Seuraavan kuulemisen on määrä tapahtua 14. toukokuuta.

Pastori Yat Michael on ollut pidätettynä 14.12.2014 lähtien, pastori Peter Reith 11.1.2015 lähtien. Molempia pidettiin kansallisen tiedustelu- ja turvallisuuspalvelun (NISS) huostassa ilman syytteitä. He eivät myöskään saaneet tavata perheitään tai lakimiestä kunnes 1. maaliskuuta, jolloin heidät siirrettiin yleisen syyttäjän haltuun.

Pastori Yat Michael pidätettiin pian sen jälkeen, kun hän oli puhunut Bahrin presbyteeriseurakunnassa Khartoumissa. Seurakunnalla on ollut tonttikiistaa yksityisten sijoittajien kanssa, joita hallitus tukee. Pidätyksen yhteydessä NISS:n agenttien kerrotaan sanoneen, että heitä loukkasi pastori Michaelin puhe, jossa hän rohkaisi seurakuntaa pysymään vahvana koettelemuksissa, joita he kävivät läpi.

Sudanilaiset viranomaiset ovat yrittäneet myydä laittomasti myös muuta kyseisen presbyteeriseurakunnan omaisuutta.

– Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print