Your Cart

Seurakuntia suljettu Indonesiassa

[av_textblock size=” font_color=” color=” av-medium-font-size=” av-small-font-size=” av-mini-font-size=” av_uid=’av-k7khbrlc’ admin_preview_bg=”]

Seurakuntia suljettu Indonesiassa

Indonesialaiset kristityt vetoavat viranomaisiin seurakuntansa toiminnan jatkumisen puolesta.

Indonesiassa on äskettäin suljettu neljä seurakuntaa viranomaisten ja paikallisten asukkaiden vastustuksen vuoksi.

Tanjung Pinangissa seurakunta oli juuri rakentamassa uutta rukoushuonettaan, kun viranomaiset yhtäkkiä peruuttivat sille myöntämänsä rakennusluvan. Paikallinen pormestari oli jopa osallistunut rakennusprojektin käynnistämisen kunniaksi pidettyyn tilaisuuteen.

Mitään selitystä luvan perumiselle ei annettu, ja hämmentyneet seurakunnan johtajat pohtivat nyt, kuinka reagoida. ”Luotamme Jumalaan tässä tilanteessa, ja puhumme lakimiesten kanssa seuraavasta askeleestamme”, kertoo seurakuntaa johtava pastori.

Kolme kotiseurakuntaa on joutunut lopettamaan toimintansa paikallisten asukkaiden vastustuksen vuoksi.

Cileungsissa sijaitseva seurakunta oli toiminut ongelmitta kymmenen vuoden ajan, ja siihen kuului 70 uskovaa. Helmikuun alkupuolella ihmisjoukko yritti estää seurakuntalaisten pääsyn rukoushuoneeseen. Kristityt vastustivat heitä ja menivät sisälle, mutta heille sanottiin, että se olisi viimeinen kerta. Seurakunnan olemassaoloa vastustavat ihmiset vaativat sen sulkemista ja rakennuksen muuttamista yksityiskodiksi.

Samoin, kun Bekasissa paikallinen asukas sai tietää kotiseurakunnan olemassaolosta, ihmisjoukko kokoontui protestoimaan sitä vastaan. Poliisit saapuivat hetkeä myöhemmin ja pakottivat seurakunnan johtajat allekirjoittamaan paperin, jonka myötä he lupasivat lakkauttaa seurakunnan.

Keski-Jaavalla sijaitseva seurakunta oli puolestaan koolla sunnuntaina 16. helmikuuta, kun mielenosoittajat tunkeutuivat rakennukseen vaatien, että jumalanpalvelus keskeytetään. Poliisit saapuivat rauhoittelemaan tilannetta.

Pastori pyysi saada johtaa kokouksen loppuun ja tavata viranomaisten edustajat sen jälkeen. Tähän suostuttiin, mutta tapaaminen päättyi seurakunnan tappioon.

Mielenosoittajat osallistuivat tapaamiseen myös ja vaativat kristillisen toiminnan lakkauttamista kyseisessä rakennuksessa. Sen myötä seurakunta pakotettiin lopettamaan toimintansa.

”Lähetä minut, Herra!” Kuuntele Stanleyn tarina tästä.

Kasvava vastustus on usein seurausta evankeliumin etenemisestä, niin myös Indonesiassa. Tuemme Indonesiassa evankelistakoulua, josta valmistuneet uskovat lähtevät viemään evankeliumia ennestään saavuttamattomille seuduille. ”Lähetä minut, Herra”, he sanovat, vaikka tietävät joutuvansa kohtaamaan vastustusta ja vainoa, kenties jopa kuoleman. Niin kävi koulusta ensimmäisten joukossa valmistuneelle Stanleylle.

Tule mukaan ”Ihmisten kalastajiksi” -kampanjaamme, jonka myötä evankelistakoululle hankitaan kalastustroolari. Troolarin tuotoilla koulu pystyy kattamaan toimintaansa vaadittavat kulut ja varustamaan matkaan siellä vuosittain opiskelevat noin 150 tulevaa eturintaman evankelistaa.
[/av_textblock]

[av_one_full first min_height=” vertical_alignment=” space=” custom_margin=” margin=’0px’ link=” linktarget=” link_hover=” padding=’0px’ border=” border_color=” radius=’0px’ background=’bg_color’ background_color=” background_gradient_color1=” background_gradient_color2=” background_gradient_direction=’vertical’ src=” background_position=’top left’ background_repeat=’no-repeat’ animation=” mobile_breaking=” mobile_display=” av_uid=’av-smln4w’]
[av_button_big label=’OSALLISTU’ description_pos=’below’ link=’manually,https://marttyyrienaani.fi/ihmisten-kalastajiksi/’ link_target=’_blank’ icon_select=’no’ icon=’ue800′ font=’entypo-fontello’ custom_font=’#ffffff’ color=’theme-color’ custom_bg=’#444444′ color_hover=’theme-color’ custom_bg_hover=’#444444′ av_uid=’av-k7khabn5′ admin_preview_bg=”][/av_button_big]
[/av_one_full]

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print