Your Cart

Rukousaiheita maailmalta – Irak, Eritrea, Iran

Työalueeltamme Nahlan laaksosta Irakin Kurdistanissa on tullut esirukouspyyntö. Alueella aiotaan 25. syyskuuta järjestää kiistanalainen kansanäänestys itsenäisyydestä useiden lykkäysten jälkeen. Nahlan laakson asukkaat ovat huolissaan ja epätietoisia tulevasta. Heidän alkuperäiset kotinsa, joista he Isisiä pakenivat, eivät ole Kurdistanin alueella, vaan Mosulissa ja muualla Irakissa. Niihin he eivät kuitenkaan uskalla palata, sillä Irakin viranomaiset eivät ole luvanneet taata heidän turvallisuuttaan. Näillä näkymin he ovat siis jäämässä Nahlaan, mutta epätietoisina äänestystuloksen vaikutuksista itseensä. Tällä hetkellä arvellaan, että itsenäisyyden kannattajat voittavat, mutta se ei välttämättä tarkoita itsenäisyyden julistamista, sillä kurdit ovat poliittisesti hajautuneita. Irak ja monet naapurimaat vastustavat Kurdistanin itsenäistymistä. Lähteet: Reuters, Al-Jazeera

Viime viikolla uutisoimme, että toukokuussa alkaneen pidätyskampanjan myötä Eritreassa oli pidätetty 122 kristittyä. Pidätykset ovat yhä jatkuneet, tällä hetkellä pidätettynä on 177 aikuista ja noin 20 lasta. Alaikäisiä lapsia on jäänyt ilman vanhempiaan, kun heidät on pidätetty. Pieniä lapsia, jotka eivät voi olla erossa äideistään, on nyt vangittuna vanhempiensa kanssa. Nuorin heistä on vain kaksi kuukautta vanha. Iso-Britannian Marttyyrien Ääni -toimiston, Release Internationalin, kumppani tri Berhane Asmelash kertoo: ”Aiemmin pidätyksiä tapahtui ihmisten ollessa koolla luvatta, kuten tutkimassa Raamattua tai rukoilemassa. Mutta nyt uutta on, että he [viranomaiset] kulkevat ovelta ovelle. He pidättävät ihmisiä vakaumuksen, ei tekojen perusteella. Tilanne käy huonommaksi. Monet kristityt ovat piiloutuneet.”
Lähde: Release International

Kristilliseltä SAT-7 -kanavalta kuuluu hyvää: se on päässyt mukaan Iranin katsotuimpaan satelliittikanavapakettiin, Yahsatiin. Sitä katsotaan arviolta kymmenessä miljoonassa taloudessa. Yahsat on halvempi ja sen vaatima satelliittivastaanotin pienempi ja huomiota herättämättömämpi. Lisäksi farsinkielisten ohjelmien valikoima on tehnyt siitä yhä suositumman paketin perheiden parissa. Yahsatiin mukaan pääseminen on SAT-7 -kanavalle vuosia kestäneen toiveen täyttymys. Sen myötä SAT-7 pääsee tavoittamaan täysin uutta yleisöä Iranissa ja muualla Keski-Aasiassa. Kanavalta arvioidaan, että mahdollisten katsojien määrä voi kaksinkertaistua. Joitakin viikkoja sitten kerroimme Iranin kristillisen seurakunnan olevan maailman nopeimmin kasvava; kristillisillä satelliittitelevisio-ohjelmilla on siinä merkittävä rooli. Lähde: SAT-7

Pdf-versio tästä klikkaamalla.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print