Jo aiemmin poliisien pahoinpitelemäksi joutunutta Tran Thi Hongia on jälleen kuulusteltu ja kidutettu. Lisäksi hänen poikansa on ollut pidätettynä.
Keskiviikkona toukokuun 11. päivä siviiliasuiset poliisit ja valtiojohtoisen Vietnamin naisten unionin edustajat pakottivat Tran Thin kansankomitean toimistoon. Häntä kuulusteltiin yhteydenpidosta kansainväliseen mediaan, hänen ”luvattomasta, hyväksymättömästä ja laittomasta” luterilaisesta uskostaan, sekä hänen roolistaan Vietnamilaiset naiset ihmisoikeuksien puolesta -järjestössä, jossa hän on jäsenenä.
Seuraavana päivänä, torstaina, neljä naispuolista virkailijaa kuulusteli häntä. Hänet painettiin maahan ja hänen ihoaan nipisteltiin ja nypittiin toistuvasti.
Edelleen perjantaina kymmenen poliisia saapui hänen kotiinsa aamukuudelta vaatien häntä osallistumaan jälleen kuulusteluihin. Kun hänen 18-vuotias poikansa yritti tulla väliin, useat poliisit tarttuivat poikaa kurkusta ja kuristivat tätä, jonka jälkeen hänen kätensä sidottiin ja hänet pidätettiin. Tran Thi pakotettiin poliisiasemalle hänen muiden lastensa, jotka ovat 5-13 -vuotiaita, jäädessä kotiin.
Asemalla Tran Thitä painostettiin allekirjoittamaan lausunto, jossa hän myöntäisi, että hänen oli laitonta pyrkiä tapaamaan Yhdysvaltojen ihmisoikeuslähettilästä. Lausunnossa luki myös virheellisesti, että poliisit eivät olleet estäneet häntä tapaamasta delegaatiota tai takavarikoineet hänen omaisuuttaan. Lopuksi lausunnossa luki, että Tran Thi rikkoi lakia, koska seurakunta, jossa hän käy, ei ole rekisteröity ja se on vallankumouksellinen järjestö. Tran Thi kieltäytyi allekirjoittamasta, jonka jälkeen neljä naispoliisia pahoinpiteli häntä kolmen tunnin ajan mm. työntäen syömäpuikot hänen suuhunsa. Hänet vapautettiin puolen päivän maissa ja hänen poikansa myöhemmin samana päivänä.