Palvelutyötä vihollisen maaperällä

Nigerialainen pastori Ishaku Manawa palvelee kristittyjen kannalta hyvin vaarallisella alueella. Boko Haramin valtakauden huipulla suuria osia hänen työalueestaan Koillis-Nigerian Adamawan osavaltiosta oli islamistien hallussa. Ryhmä oli vallannut jopa osavaltion kaksi suurinta kaupunkia, Mubin ja Yolan, kunnes Nigerian armeija vapautti ne vuonna 2015.

Väkivalta kristittyjä vastaan jatkuu alueella edelleen – Boko Haram on kerännyt voimiaan ja fulanit hyökkäilevät kristittyihin kyliin ilman pelkoa rangaistuksesta. Erään 12 kuukauden ajanjakson aikana äärimuslimit tappoivat noin 200 ihmistä, ja 200.000 joutui pakenemaan. Juuri tästä syystä Ishaku on valinnut Adamawan työalueekseen. ”Haluan olla siellä, missä ihmisillä on vaikeaa. Muutoin he eivät kuulisi Jeesuksesta”, hän kertoo.

Ishaku, hänen vaimonsa ja seitsemän lastaan, asuvat tällä hetkellä Mubissa, mutta Ishaku viettää kolme tai neljä päivää viikossa evankelioiden syrjäseutujen asukkaita. Hän tietää henkensä olevan vaarassa aina kotoa poistuessaan. Kerran ollessaan matkalla Ngowoshe Saman kylään moottoripyörällään, hän kohtasi Boko Haramin terroristeja, jotka olivat parhaillaan polttamassa koteja ja ammuskelemassa kivääreillään. ”He katselivat menoani, eivätkä tehneet mitään”, hän kertoo.

Suru ystävien menettämisestä on Ishakulle tuttua. Hän arvioi, että Boko Haram on tappanut yli 50 uskovaa, joille hän on toiminut pastorina, mukaan lukien 37 uskovaa yhdestä hänen johtamastaan seurakunnasta. Surua helpottaa kuitenkin tieto, että surmansa saaneet olivat uskossaan vahvoja.

Vihamielisellä alueella työtä tehdessään Ishaku on saanut tuntea suurta iloa johdattaessaan Kristukselle Boko Haramin jäseniä, kuten erään 17-vuotiaan tytön. ”Hän oli Boko Haramin jäsen, mutta kun hän kuuli evankeliumin, hän tuli uskoon.” Auttaakseen tyttöä kasvamaan uskossaan, Ishaku lähetti hänet asumaan kristityn naisen luo toiseen osavaltioon.

Toinen Boko Haramin jäsen, Shuaibu, tuli tuntemaan Kristuksen jouduttuaan ongelmiin ryhmänsä kanssa. ”Hän oli tappanut monia kristittyjä, mutta Herra pysäytti hänet”, Ishaku kertoo.

Shuaibu oli innokas hävittämään kristinuskoa, mutta ryhmässä käynnistynyt valtataistelu sai hänet erkaantumaan siitä. Kaupungin kaduilla kulkiessaan hän kuuli pastoreiden opettavan seurakuntalaisiaan rukoilemaan heitä surmaavien puolesta. Kuullessaan kristittyjen puhuvan sillä tavalla, vaikka heitä jahdattiin, vakuutti Shuaibun siitä, että Kristuksen seuraaminen olisi oikea tie kulkea.

Otettuaan Kristuksen vastaan Shuaibua jahtasivat sekä hänen oma perheensä että Boko Haram, joten hän muutti toiseen osavaltioon. Nyt hän tukee vainottuja kristittyjä varoillaan ja pitää yhteyttä Ishakuun puhelimitse.

Ishaku sopeuttaa työtään kulloisenkin tilanteen mukaan. Vuonna 2014, kun sadat tuhannet joutuivat pakenemaan Boko Haramia, hän perusti seurakunnan rajan toiselle puolen, Kameruniin, siellä olleelle suurelle pakolaisleirille.

Nyttemmin Ishaku on jakanut ruokaa ja muuta apua maanviljelijöille, jotka ovat joutuneet kärsimään fulanien hyökkäyksissä, ja joita on ajettu kotikylistään. ”Missä tahansa he ovatkaan, menen sinne ja rohkaisen heitä jatkamaan Jeesuksen seuraajina”, Ishaku kertoo. ”Sitten varmistan, että heillä on paikka, jossa ylistää Jumalaa, vaikka se olisi vain puun alla. Sen jälkeen jatkan heidän luonaan vierailemista.”

Työnsä vuoksi Ishaku on paljon poissa kotoa, mutta hän kertoo perheensä kannustavan häntä. ”Vaimoni on yksi heistä, jotka rohkaisevat minua. Hän sanoo, että aina kun kuulen alueesta, jossa ihmiset ovat Jumalan Sanan tarpeessa, minun pitää lähteä ja mennä heidän luokseen.”

Myös hänen seitsemän lastaan ovat sitoutuneita auttamaan isäänsä kykyjensä mukaan. He rukoilevat ja rohkaisevat häntä, ja hänen vanhin tyttärensä on toisinaan isänsä mukana lähetysmatkoilla.

”Olen päättänyt seurata Herraa, ja kärsimys on osa sitä”, Ishaku sanoo. ”Kärsimyksestä ei pidä kieltäytyä, sillä Kristus sanoi, että meitä vainottaisiin. Näen sen ristinä, jota me kannamme Kristuksen tähden.”

Ishaku uskoo, että hänet on kutsuttu juuri tähän työhön, eikä tavallisena seurakuntapastorina toimiminen riittäisi hänelle. Hän menee seurakuntansa luo sinne missä he ovatkin. Hän tuntee, että hänet on varustettu vaaralliseen tehtäväänsä, kuten muukin osa Kristuksen ruumiista on varustettu omaansa, mukaan lukien tukemaan häntä rukouksin.

.