Your Cart

Palautetaanko 12-vuotias pakistanilaistyttö sieppaajalleen?

Palautetaanko 12-vuotias pakistanilaistyttö sieppaajalleen?

Farahi oli pidetty nilkoistaan kahlehdittuna. Kuva: Morning Star News

Kristittyä 12-vuotiasta pakistanilaistyttöä puolustavat henkilöt pelkäävät, että siepattuna ja kahlehdittuna ollut tyttö voidaan palauttaa sieppaajalleen, koska hän todisti oikeudessa kääntyneensä islamiin ja menneensä naimisiin vapaaehtoisesti.

Khizar Hayatia (45) ja kahta hänen avustajaansa vastaan nostetut syytteet sieppauksesta ja raiskauksesta peruttaneen, koska Farah Shaheen kertoi oikeudessa 23. tammikuuta, että hän oli omasta tahdostaan kääntynyt islamiin ja mennyt naimisiin Hayatin kanssa puoli vuotta aikaisemmin.

”Häntä pidettiin kahlehdittuna ja hänet pakotettiin tekemään töitä karjapihalla sieppauksensa jälkeen”, kertoo Farahin isä, Asif Masih. ”Olen edelleen järkyttynyt siitä, että Farah todisti sieppaajansa puolesta.”

Masih sanoo tyttärensä kertoneen hänelle, että Hayat oli kohdellut häntä kuin orjaa.

Poliisit löysivät Farahin kahlittuna Hayatin kotoa 5. joulukuuta. Masih oli ilmoittanut tyttärensä siepatuksi 25. kesäkuuta. Farahin löydyttyä tuomari määräsi hänet pidettäväksi viranomaisten hallussa, ja hänet lähetettiin valtion turvakotiin oikeuskäsittelyn ajaksi.

Seurakuntien johtajat ja ihmisoikeusaktivistit kertovat epäilevänsä, että nämä turvakodit, poliisit ja oikeuslaitos mahdollistavat kristittyjen tyttöjen pakkokäännytyksiä.

Farahia edustava asianajaja Atif Jamil Paggan kertoo, että hän ei ollut yllättynyt Farahin todistuksesta, sillä turvakodin henkilökuntakin näytti painostavan häntä. Eräällä vierailullaan turvakotiin Paggan oli löytänyt Farahin pitelemässä kädessään islamilaisia rukoushelmiä.

”Kun kysyin Farahilta, kuka ne oli antanut hänelle, hän sanoi saaneensa ne turvakodin johtajilta, jotka myös opettivat hänelle islamilaisia rukouksia”, Paggan kertoo. ”Kysyin, oliko hän pyytänyt tätä ja hän sanoi, ettei ollut, vaan hänet pakotettiin siihen.”

Paggan otti asian puheeksi turvakodin johdon kanssa, jotka odotetusti kiistivät kaiken.

”Toinen järkyttävä takaisku oli, että lääkärintodistuksessa Farahin iän arvioitiin olevan 16-17 vuoden välillä, vaikka hänen virallinen syntymätodistuksensa kertoo hänen olevan 12-vuotias, ja myös hänen ulkonäkönsä on tämän virallisen iän mukainen”, Paggan pahoittelee.

”Tuomarin puolueellinen asenne näkyy myös siinä, ettei hän kysynyt Farahilta, miksi hänen aviomiehensä kidutti häntä ja piti hänet kahlehdittuna.”

Farahin isä on saanut tavata tytärtään säännöllisesti turvatalossa, mutta siitä huolimatta Farah todisti sieppaajansa puolesta, mitä ilmeisimmin peloteltuna ja uhkailtuna. Farahin äiti on kuollut, ja hän on toiseksi vanhin perheen kuudesta lapsesta.

Pakistanin kristityt suunnittelevat omien turvakotien perustamista, jotta kristityt tytöt eivät enää joutuisi oikeudenkäyntien ajaksi valtion turvakoteihin.

Rukoilethan, että Farah pääsisi takaisin kotiin!

Lähde: Morning Star News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print