Jumalanpilkasta elinkautiseen vankeuteen tuomitun Zafar Bhattin tuomio on nyt muutettu kuolemantuomioksi. Oikeus antoi päätöksensä maanantaina, 3. tammikuuta.
Zafar Bhatti on tällä hetkellä pisimpään jumalanpilkasta vankilassa ollut pakistanilaiskristitty. Vuonna 2012 hänen syytettiin lähettäneen Muhammedia ja hänen äitiään herjanneita tekstiviestejä. Hänet pidätettiin saman vuoden heinäkuussa ja hän on ollut vangittuna siitä lähtien. Vuonna 2017 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Tuomiosta on valitettu, mutta käsittelyjä on lykätty kerta toisensa jälkeen.
Zafar on aina kiistänyt syyllisyytensä. Puhelin, josta viestit lähetettiin, ei ollut edes rekisteröity hänen nimiinsä eikä oikeudessa ole esitetty todisteita siitäkään, että väitettyjä viestejä olisi ylipäänsä lähetetty, saati että ne olisivat Zafarin lähettämiä.
Vankilassa Zafar on yritetty tappaa. Uhkaukset häntä kohtaan ovat niin vakavia, että Zafaria ei ole viety oikeuteen, vaan oikeudenkäyntejä on järjestetty vankilassa tai ilman hänen läsnäoloaan.
Musertava tuomio
Zafarin vaimo, Nawab, oli oikeudessa paikalla ja musertui tuomion kuultuaan. ”Oikeuden päätös mursi minut. En voinut lakata itkemästä ja rukoilemasta, tietoa oli vaikea sisäistää. Palasin kotiin tyhjin käsin.”
Nawab pyytää rukoilemaan miehensä puolesta ja vetoamaan päättäjiin, että he ajaisivat Zafarin asiaa samalla tavalla kuin aikanaan Asia Bibin tapausta.
Olemme valmistelemassa vetoomusta Zafarin puolesta. Vetoomusryhmäämme kuuluvat saavat sen automaattisesti, mutta jos et kuulu vetoomusryhmään ja haluaisit osallistua kampanjaan, ilmoita yhteystietosi toimistoomme: puhelimitse 040 55 22 309 (ma-pe klo 9-15) tai sähköpostitse info@marttyyrienaani.fi. Lähetämme vetoomuksen allekirjoitettavaksesi sen valmistuttua. Allekirjoitetut vetoomukset lähetetään postitse, joten jos käytössäsi ei ole tulostinta, ilmoita postiosoitteesi, jonne voimme sen lähettää, muutoin sähköpostiosoite riittää.
Taistelu Zafarin puolesta jatkuu myös Pakistanin oikeusasteissa, kertoo häntä edustava asianajaja Naseeb Anjum. Seuraavaksi tuomiosta valitetaan hovioikeuteen. Anjum tapasi Zafarin vankilassa ja kertoi tälle seuraavista vaiheista. Anjumin mukaan Zafar oli kertonut olevansa varautunut pahimpaan. Hän kuitenkin tietää olevansa syytön, ja että Jumala sanoo viimeisen sanan.
Lähde: BACA