Your Cart

Oikeudenkäynti Sudanissa jatkuu – apuasi tarvitaan!

jasek2
Kuvassa Petr Jasekin sylissä on nigerialainen Weng Tshua. Hän oli vain kolmen viikon ikäinen, kun äärimuslimit hyökkäsivät hänen kristillisenemmistöiseen kotikyläänsä. Hänen koko perheensä tapettiin. Ennen kuin Weng saatiin pelastettua palavasta talosta, hänen jalkansa vahingoittuivat pysyvästi liekeissä. Marttyyrien Ääni hoitaa häntä. Nyt Weng on kuusivuotias ja pystyy kävelemään uusien jalkaproteesiensa avulla.

Maanantaina 26. syyskuuta jatkui oikeudenkäynti Sudanissa pidätettyjä kahta pastoria Hassan Abduraheemia ja Kuwa Shamalia, sudanilaista miestä Abdulmonem Abdumawlaa sekä tsekkiläistä avustustyöntekijää Petr Jasekia vastaan.

Oikeudenkäynnissä syyttäjä kutsui tiedustelu- ja turvallisuus palvelun (NISS) esittämään todisteena videon, jonka he sanoivat löytyneen Petr Jasekin tietokoneelta. Englanninkielisellä videolla ulkomaalaisen näköinen henkilö keskustelee siviilien kanssa Nuba-vuorilla Etelä-Kordofanissa, jossa kapinalliset taistelevat Sudanin armeijaa vastaan. Puolustuksen mukaan video ei liittynyt mitenkään epäiltyihin rikoksiin. Tuomari keskeytti oikeudenkäynnin ja kehotti syyttäjää valmistautumaan paremmin seuraavalla kerralla. Seuraava käsittely pidetään 17. lokakuuta, jolloin videon odotetaan olevan käännetty arabiankieliseksi.

Jasekin perhe on pyytänyt Marttyyrien Ääni -toimistoja tiedottamaan asiasta. He pyytävät myös rukoilemaan vangittujen puolesta ja toimimaan heidän vapauttamisekseen. Muistakaa rukouksin myös kaikkien neljän perheitä.

”Taistelemme kirjaimellisesti näiden miesten henkien puolesta”, sanoi Yhdysvaltojen Marttyyrien Äänen tiedottaja Todd Nettleton. ”Syytteet kahta pastoria, avustustyöntekijää ja sudanilaista miestä vastaan juontavat sairaanhoidon tarjoamisesta loukkaantuneelle darfurilaiselle Ali Omerille”, Nettleton kertoo. ”Nämä miehet eivät ole vakoojia. He eivät yllyttäneet vallankumoukseen. Heillä ei ole poliittista agendaa. Nämä neljä yrittävät ainoastaan palvella ja auttaa. Vain tyranni voi pitää ihmisten auttamista rikoksena ja heidät tulisi vapauttaa välittömästi.” Sudanin presidentti Omar Hassan Ahmad al-Bashir on tällä hetkellä ainoa istuva valtionpäämies, jonka kansainvälinen rikostuomioistuin on etsintäkuuluttanut rikoksista ihmiskuntaa vastaan, kahdesta sotarikoksesta ja kolmesta kansanmurhasta.

Petr Jasekilla on 20 vuoden kokemus lääkinnälliseltä alalta ja hän on työskennellyt kymmenen vuotta sairaalan hallinnossa. Tämä kokemus on tehnyt hänestä erityisen pätevän palvelemaan kärsiviä ihmisiä Sudanin kaltaisissa maissa. Jasek on avustanut Marttyyrien Ääntä useita kertoja auttaen tarjoamaan apua vainotuille kristityille Sudanissa ja Nigeriassa, kuten sairaanhoitoa Boko Haramin iskuissa loukkaantuneille kristityille.

Ensimmäisessä viime joulukuisen pidätyksensä jälkeen perheelleen lähettämässään kirjeessä Jasek kirjoitti, että ”Jumalalla on avain sellini oveen. Hän avaa oven ajallaan.”

Olemme valmistelemassa vetoomuskampanjaa pidätettyjen puolesta. Tule mukaan vetoomustoimintaamme; kampanjoita järjestetään kuusi kertaa vuodessa. Osallistuminen ei edellytä englanninkielentaitoa. Jos käytössäsi ei ole tulostinta, voit saada vetoomukset myös postitse. Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse osoitteeseen info(a)vomfinland.fi tai puhelimitse numeroon 040 5522 309 (ma-pe klo 9-15). Halutessasi voit osallistua myös vain tähän kampanjaan.

Lähteet: Marttyyrien Ääni, Christian Solidarity Worldwide, Morning Star News, World Watch Monitor

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print