Your Cart

Nigeriassa yhdeksän kristittyä surmattu jouluaattona

Nigeriassa yhdeksän kristittyä surmattu jouluaattona

Boko Haramin terroristit surmasivat yhdeksän kristittyä jouluaaton hyökkäyksissä Koillis-Nigerian Bornon osavaltiossa, ja kaksi sen naapuriosavaltiossa Adamawassa.

Pemin kylän asukkaat kertovat hyökkääjien olleen Boko Haramin terroristeja. ”Seitsemän kristittyä tapettiin Pemissä, ja EYN-kirkko poltettiin täysin”, alueella asuva Awiya Lawan kertoo. ”Talot, autot ja kaupat poltettiin. Boko Haramin terroristien hyökkäys ehti kestää kolme tuntia, ennen kuin sotilaat saapuivat ajamaan heidät pois iltayhdeksältä.”

Viereisen Adamawan osavaltion asukkaat kertovat Boko Haramin hyökänneen Garkidan kylään samaan aikaan kuin naapuriosavaltiossa, mutta Nigerian armeija onnistui torjumaan heidät. Adamawan kuvernööri Ahmadu Umaru Fintiri kertoi kuitenkin joulupäivän tiedotteessaan, että kaksi siviiliä oli saanut surmansa hyökkäyksestä, toinen heistä vasta 5-vuotias poika.

Toinen paikallinen asukas, Rhoda Yadiwutuwa kertoi joulupäivänä lähettämässään tekstiviestissä, että vaikka armeija oli ajanut terroristit pois, kyläläiset piileksivät silti puskissa ja läheisillä kukkuloilla.

Lähde: Morning Star News

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print