Aiheellinen kysymys aikana, jolloin kristittyjä vainotaan julmemmin kuin mitään muuta ihmisryhmää, ja laajemmin ja systemaattisemmin kuin koskaan ennen kristinuskon historian aikana. Tähän kysymykseen on etsittävä vastausta Raamatusta.
Jeesus sanoi, ettei opetuslapsi ole opettajaansa parempi. ”Jos he vainoavat minua he vainoavat teitä. Maailma vihaa teitä, koska se vihaa minua.” Jumala selvästi näyttää ajattelevan, että vainot -tavalla tai toisella – ovat osa Jeesuksen opetuslapseuteen kuuluvaa elämää, osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin. Vaino on Pahan vallassa olevan maailman ja ihmisten törmäyskurssia Jeesuksen opetuslasten kanssa. Apostoli Paavali kirjoitti hengelliselle pojalleen Timoteukselle: ”Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Jeesuksessa Kristuksessa, joutuvat vainotuksi.”
Seurakunnan ensimmäinen marttyyri Stefanus julisti rohkeasti evankeliumia Jeesuksesta. Kohtikäyvän puheensa lopussa ja juuri ennen kivitystä Stefanus näki Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella. Olihan Jeesus sanonut Suurelle Neuvostolle samankaltaiset sanat itsestään: ”Ihmisen Poika istumassa Kaikkivaltiaan oikealla puolella”. Stefanuksen sanat herättivät henkiin muiston ja tuon saman vihan ja murhavimman, mikä heillä oli Jeesusta kohtaan. Isältä kaiken vallan saaneena Jeesus ei tee mitään pelastaakseen Stefanuksen pinteestä, vaan on noussut seisomaan, aivan kuin Hän olisi valmistautumassa ottamaan Stefanuksen taivaaseen, sekä kunnioittaakseen veritodistajaansa, joka rakasti Ihmisen Poikaa enemmän kuin elämäänsä. Jumala kunnioittaa ja erityisellä tavalla sykähtyy siitä, että hänen omansa eivät kiellä Häntä edes vainon ja kuoleman uhatessa. Tällaiset ihmiset osoittavat käytännössä rakastavansa Jumalaa yli kaiken. Vainot ja kuolema evankeliumin tähden kirkastavat Jumalaa, kun vainotut toimivat niissä Jumalan tahtomalla tavalla (Joh. 21:18-19). Jumalan Henki on vainottujen yllä erityisellä tavalla (1Piet. 4:14).
Näyttää siltä, että Jumalan sydämellä on aina halu palkita uskon vainon ja marttyyriuden hinta hengellisillä voitoilla ja läpimurroilla. Jeesus sanoi ristinkärsimyksestään ja kuolemastaan: ”Kun minut korotetaan, minä vedän kaikki luokseni.” Kun Stefanus kuoli, vaatteet laskettiin kivittämisen ajaksi Sauluksen, tulevan apostoli Paavalin, jalkojen juureen. Ei ole väärin sanoa: Marttyyrien veri on seurakunnan siemen. Palkinto marttyyreille ei ole suuri vain tässä ajassa, vaan myös tulevassa: ”Monet kidutettiin hengiltä. Jotkut olivat torjuneet vapautuksen, koska halusivat parempaan ylösnousemukseen” (Hepr. 11:35).
Jumala ajattelee vainosta ja marttyyriudesta siis näin: se on Jeesuksen seuraamisen luonnollista hintaa. Se sykähdyttää Jumalan sydäntä. Marttyyrius tuottaa Hänelle erityisellä tavalla kunniaa, kun Hänen seuraajansa osoittavat rakastavansa Jumalaa yli kaiken, jopa enemmän kuin omaa elämäänsä. Tällaista uhria Jumala ei voi olla palkitsematta tässä ja tulevassa ajassa!
Tero Ojasalo
pastori