Your Cart

Meksiko: Paikallinen pastori ajettu pois kylästä

Jatkuvien uhkausten jälkeen pastori Filadelfo Santos Perez on ajettu pois kylästään, koska hän on todistanut Kristuksesta.

Ennen uskoontuloaan pastori Filadelfo oli huumeidenvälittäjä. Tultuaan Kristuksen omaksi hän on joutunut yhteisönsä vainon kohteeksi.

Pastori Filadelfolle langetettiin raskaat sakot ja hänet jopa pidätettiin, koska hän ei osallistunut pakanallisiin juhliin. Kerran hän ei saanut ruokaa eikä vettä kolmeen päivään.

Koska pastori Filadelfoa vainotaan hänen omassa kylässään, hän asuu nyt vuokralla pienessä huoneessa toisessa kaupungissa. Uskosta kertomisen riskeistä huolimatta hän kokee, että hänen kutsumuksensa on jatkaa evankeliumin julistamista omassa kotikylässään.

Etelä-Meksikossa asuu paljon alkuperäiskansoista koostuvia vähemmistöryhmiä, jotka ovat säilyttäneet oman identiteettinsä ja puhuvat alkuperäiskieliä. Näiden alueiden kristityt, jotka muodostavat noin kolme prosenttia tämän Meksikon osan väestöstä, pakotetaan usein lähtemään kodeistaan ja kotikylistään. Se merkitsee sitä, että he menettävät työnsä, perintönsä ja maansa. Ne, jotka pystyvät jäämään, joutuvat syrjityiksi yhteisönsä keskellä.

 Rukousaiheita:

  • Rukoile pastori Filadelfolle tilaisuuksia julistaa ilosanomaa niille, jotka vastustavat evankeliumia.
  • Rukoile, että pastori Filadelfo löytäisi yhteyden muihin kristittyihin siellä, missä hän nyt asuu.
  • Rukoile, että näillä Meksikon alueilla asuvat kristityt ilmentäisivät Jumalan armoa niille, jotka nyt vainoavat heitä.
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print