Maaliskuisena yönä vuonna 2019 pastori Timothy Umaru ja useat muut miehet seisoivat vahdissa nigerialaisen kylänsä sisäänkäynnin luona. He olivat valppaina havaitsemaan pienimmätkin merkit fulaneista, jotka olivat joitakin päiviä aiemmin hyökänneet naapurikylään.
Auringon noustessa hieman aamukuuden jälkeen, he alkoivat kuulla huutoja ja ampumista kylästä heidän takaansa. Kyläläiset juoksivat joka suuntaan, ja ilma oli sakeana palavista kodeista nousevasta savusta.
Fulanit olivat hyökänneet kylään toisesta suunnasta. Timothy tunsi epätoivoa ajatellessaan perhettään, seurakuntaansa ja enimmäkseen kristittyjen asuttamaa kotikyläänsä. ”Kaiken rehellisyyden nimissä”, hän kertoo, ”vaikka Raamattu kertoo tällaista tulevan tapahtumaan, ensimmäinen kysymys mielessäni oli: ’Jumala, missä sinä olet?’”
Timothyn vaimo, Rifkatu, oli juuri lopettanut aamurukoukset seurakuntansa pääpastorin perheen kodissa rukoushuoneen yhteydessä, kun hyökkäys alkoi. Rifkatu kuuli ampumisen ja huudot astuessaan ulos haukkaamaan happea.
Rifkatu juoksi takaisin sisälle varoittamaan toisia. Sen jälkeen he kaikki säntäsivät pakoon, sillä he tiesivät rukoushuoneen ja pastorin kodin olevan hyökkääjien tähtäimessä. Rifkatu juoksi niin nopeasti kuin kykeni. Mitä enemmän hän väsyi, sitä suuremmaksi kasvoi kauhu. Kauhu kasvoi entisestään hänen nähdessään naapurinsa kuolevan luoteihin.
Lopulta Rifkatu löysi suojan pensaikosta. ”En tiedä miten Jumala sen teki”, hän kertoo paostaan. ”Löysin paikan ja piilouduin. Makasin siellä aamuun saakka.”
Rifkatu oli juossut niin kauas, että hän ei enää tiennyt tietä kotiin. Arveltuaan vaaran olevan ohi, hän aloitti kotimatkan. Matka kesti koko päivän ja läpi yön, ja hän oli perillä vasta seuraavana aamupäivänä.
Kotiin palattuaan hän sai tietää, että yli 70 kyläläistä oli tapettu. Johtajapastorin vaimo, jonka kanssa Rifkatu oli rukoillut, oli myös saanut surmansa paetessaan.
Timothyn ja Rifkatun neljä lasta eivät olleet kylässä hyökkäyksen alkaessa. Kylän laitamilla sijaitseva perheen koti ei myöskään ollut vahingoittunut.
Sirpaleita kokoamassa
Noin viikkoa myöhemmin perhe matkusti toiseen kylään. He olivat siellä kolme kuukautta suremassa surmansa saaneita ja toipumassa hyökkäyksen jättämistä traumoista. Rifkatu kärsi painajaisista ja ahdistuksesta syvän surunsa lisäksi. Rukous, Jumalan Sanan lukeminen ja yhteys perheen kanssa kuitenkin auttoivat. Rifkatu vahvistui ja suru laantui siedettävämmäksi.
Kesäkuun lopulla he palasivat kotiin auttamaan seurakuntaansa toipumisessa. Huomattava osa rukoushuoneesta oli palanut ja sen myötä kaikki sisällä olleet musiikkivälineet. Pastorin koti oli myös täysin palanut. Johtava pastori oli jättänyt kylän vaimoaan surren ja kantaen syyllisyyttä omasta selviytymisestään.
Timothy on sittemmin ottanut johtavan pastorin roolin, mutta edellisen johtavan pastorin lähtö tuntuu yhä kipeästi, samalla kun monet seurakuntalaiset yhä kamppailevat omien menetystensä kanssa. Useat seurakuntalaiset menettivät puolisonsa, ja monet elävät nyt köyhyydessä. ”Ihmiset ovat jännittyneitä ja hyvin säikkyjä”, Timothy kertoi. ”Jos mitään pientäkään tapahtuu, ihmiset säntäävät pakoon. Mutta me rohkaisemme heitä.”
Tämän kaiken keskellä Timothy, hänen perheensä, ja seurakunta ovat saaneet lohtua Kristuksesta. ”Hän auttoi meitä ymmärtämään, että nämä tapahtumat menevät ohi”, Timothy sanoi. ”Mikä tapahtuu tänään, on huomenna mennyttä. Se mikä meitä vahvisti näiden kokemusten keskellä, siitä tulee meidän tarinamme.”
Timothyn perhe suree yhä hyökkäyksessä kuolleita, mutta he ovat myös kiitollisia siitä, mitä he ovat saaneet. ”Rehellisesti sanoen, ennen tätä hyökkäystä uskomme horjui”, pastori kertoo. ”Kuulimme uutisia hyökkäyksistä toisaalla ja se ravisteli uskoamme. Mutta sitten, kun se osui omalle kohdallemme, uskomme vahvistui. Vaikka niin kävisi uudelleen, me emme pelkää.”
Heillä ei ole aikeita lähteä pois, vaikka uuden hyökkäyksen uhka on olemassa. ”Me pysymme täällä, sillä täällä uskomme vahvistui”, Timothy sanoo.
Rukoile Nigerian vainottujen kristittyjen puolesta.
