Your Cart

Marokko

Millainen maa?

Marokkoa hallitsee kuningas, jonka kerrotaan olevan profeetta Muhammedin suora jälkeläinen. Hän pyrkii hallitsemaan kansaa islamilaisten periaatteiden mukaisesti.

Tämä pohjoisafrikkalainen maa on kokenut islamilaista sortoa yli 1100 vuoden ajan, sillä 700-luvulla maahan hyökänneet arabit pakottivat Marokon historiallisesti merkittävän kansanryhmän, berberit, kääntymään islamiin. Nykyään vain prosentin murto-osa väestöstä on kristittyjä.

Kristinuskon kasvu on ollut hidasta, ja vuonna 2010 tapahtui suuri takaisku, kun satoja lähettejä pakotettiin lähtemään maasta. Digitaalisen teknologian ja sosiaalisen median yleistymisen myötä monia marokkolaisia on alkanut tulla uskoon.

Yleiset uskonnot

Lähes kaikki marokkolaiset ovat sunnimuslimeja.

Mitä tarkoittaa olla kristitty tässä maassa?

Päävainoojana toimivat viranomaiset. Myös perhe, ystävät ja naapurit vainoavat kristinuskoon kääntyneitä.

Marokossa ei sallita Raamattujen levitystä eikä lähetystyötä. Kristittyjen on vaikea löytää yhteyttä muihin kristittyihin, mutta maahan on muodostunut maanalaisten seurakuntien verkostoja. Lukuisia kristittyjä on vangittu ja syytetty luopumuksesta ja käännyttämisestä.

Raamatut

Marokossa elää noin 36 miljoonaa ihmistä, mutta maassa on vain harvoja painettuja Raamattuja. Raamattua on vaikea saada, mutta uskovat käyttävät Raamatun lukemisessa apunaan luovia keinoja kuten digitaalisia tiedostoja tai SD-muistikortteja, joita he voivat käyttää matkapuhelimiensa ja tablettiensa avulla.

Tutustu tämän maan artikkeleihin!

Marokko