Your Cart

Komorit

Millainen maa?

Vajaan miljoonan asukkaan Komorit kuuluu maailman köyhimpiin valtioihin. Sekä taloudelliset- että koulutusmahdollisuudet maassa ovat vähäiset.

Komorilaisilla ei ole uskonnonvapautta, ja islamista luopuminen on lainvastaista. Myös evankeliumin julistamista ja uusien uskovien opettamista rajoitetaan tiukasti, ja seurauksena voi olla ulkomaalaisten karkottaminen tai paikallisten lyhytaikainen vangitseminen.

Suurin este kristinuskoon kääntymiselle on sosiaalinen paine. Ne, jotka luopuvat islamista seuratakseen Kristusta, joutuvat tavallisesti perheensä ja yhteisönsä ulkopuolelle.

Jotkin kristilliset järjestöt saavat toimia, mutta niitä tarkkaillaan tiiviisti ja toiminta rajoitetaan humanitaarisiin projekteihin. Näistä haasteista huolimatta evankeliumi jatkaa leviämistään Komoreilla.

Yleiset uskonnot

Lähes 99 prosenttia komorilaisista on sunnimuslimeja.

Mitä tarkoittaa olla kristitty tässä maassa?

Perheenjäsenet vainoavat jokaista islamista luopunutta, ja riskinä on myös joutua viranomaisten vainon kohteeksi.

Uskovien täytyy kokoontua pienissä ryhmissä, ja he voivat todistaa uskostaan vain kahdenkeskisissä tapaamisissa. Kun he kokoontuvat lukemaan Raamattua tai kertovat uskostaan, heitä uhkaa vaara joutua yhteisönsä vainoamiksi tai viranomaisten vangitsemiksi. Esimerkiksi, kun viisi uskovaa järjesti kristillisen keskustelutilaisuuden yksityisasunnossa, heidät vangittiin heti asian paljastuttua. Vankeustuomiot ovat tavallisesti lyhyitä, ja kristittyjen kohtelu jätetään paikallisten kyläpäälliköiden harkinnan varaan.

Raamatut

Raamatun kääntäminen maan alkuperäiskielille on ollut hidasta ja vaikeaa; yli vuosikymmenen kestäneen työn jälkeen saatavilla on vain osia Raamatusta. Useimmilla komorilaisilla uskovilla on älypuhelimissaan digitaaliset versiot näistä käännetyistä osista.

Tutustu tämän maan artikkeleihin!

Komorit