Your Cart

Lyhyet uutiset: rukousaiheita maailmalta

MarriamNuori kristitty nainen on siepattu Lahoressa, Pakistanissa. Marriam Mushtaq (24) oli viime torstaina kävelemässä oppilaitokseensa 11-vuotiaan pikkuveljensä Youhanin kanssa, kun sieppaus tapahtui. Neljää ihmistä kuljettanut auto pysähtyi kaksikon viereen ja autosta nousi kasvonsa peittänyt mies. Hän raahasi Marriamin autoon. Youhan alkoi huutaa apua, jolloin muutama nuori ryhtyi ajamaan moottoripyörillä takaa pois kiitävää autoa. Auto pääsi kuitenkin heiltä karkuun. Poliisit eivät suostuneet aluksi kirjaamaan ilmoitusta sieppauksesta. Vasta kun perhe järjesti muiden kristittyjen kanssa istumamielenosoituksen Nawaz Zarifin (entinen pääministeri) talon edessä, ilmoitus kirjattiin.

Pastor Youcef Nadarkhani

Iranissa on jälleen pidätetty kristittyjä kaikkiaan kymmeneen kristittyyn kotiin tehtyjen ratsioiden yhteydessä. Yousef Nadarkhani, jonka kuolemantuomio islamin hylkäämisestä peruttiin vuonna 2012, ja hänen vaimonsa Tina Pasandide Nadarkhani sekä seurakuntaan kuuluva Yasser Mosayebzadeh pidätettiin 13. toukokuuta. Samana päivänä poliisit soittivat Sabeh Fadaielle ja Mohammedreza Omidille ja kutsuivat heidät asemalle, jossa heidätkin pidätettiin. Nadarkhanit vapautettiin myöhemmin samana päivänä, mutta muut kolme kristittyä ovat edelleen pidätettyinä.

 

 

Lauro_under_arrest_487_x_448Viime viikon lyhyissä uutisissa kerroimme meksikolaisesta Lauro Nunezista, joka joutui lähtemään kotikylästään äitiinsä kohdistuneiden uhkausten jälkeen. Lauro ei edelleenkään ole voinut palata kotikyläänsä, mutta olemme kiitollisia siitä, että kaksi uskonnonvapautta puolustavaa järjestöä on nyt ottanut hänen asiansa ajaakseen. Toinen näistä järjestöistä on luvannut tarjota myös oikeudellista apua hänelle.

Kuva: Coordinación de Organizaciones Cristianas

 

 

 

Rukousaiheet pdf:muodossa tästä.

(Lähteet: CLAAS, Middle East Concern, Christian Solidarity Worldwide, World Watch Monitor)

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print