Your Cart

Lyhyesti ja rukoillen – Pastori tuomittu jumalanpilkasta Indonesiassa

Pastori Abraham Ben Moses on tuomittu 7. toukokuuta neljäksi vuodeksi vankilaan ja maksamaan 50 miljoonan Indonesian rupian (n. 3000 euroa) sakot uskonnon herjaamisesta.

Pastori Abraham (53) on tunnettu entinen muslimi ja nykyinen kristitty apologeetta. Hänen entinen nimensä on Saifuddin Ibrahim. Työnsä yhteydessä hän evankelioi internetissä sekä käy keskusteluja paikallisten muslimiryhmien kanssa.

Hänet pidätettiin 5.12.2017, kun julkisuuteen levisi video, jossa hän kertoo uskostaan islaminuskoiselle taksinkuljettajalle. Videolla hän puhuu kääntymisestä kristinuskoon ja profeetta Muhammedin virheellisistä avioliittoa koskevista opetuksista.

Abraham syntyi suureen muslimiperheeseen; hänen isänsä oli islamin opettaja ja setänsä merkittävän islamilaisen järjestön perustaja. Hän sai islamilaisen koulutuksen ja pääsi töihin Indonesian suurimpaan islamilaiseen sisäoppilaitokseen, jonka moskeijaan mahtuu 15.000 henkeä.

Vuonna 2005 hän alkoi tutkia kristinuskoa osoittaakseen sen vääräksi, mutta vuotta myöhemmin hän kääntyi itse kristinuskoon. Hänen vaimonsa jätti hänet ja vuonna 2014 hän avioitui uudelleen islamista kristinuskoon kääntyneen Ayun kanssa. Vaimo oli raskaana, kun Abraham vangittiin ja synnytti myöhemmin tytön. Lähteet: International Christin Concern, Marttyyrien Ääni

Isä, kiitos Abrahamin rohkeudesta ja alttiudesta todistaa uskostaan, rohkaise häntä vankeudessa.
Auta, että tuomio kumottaisiin ja Abraham pääsisi takaisin perheensä luo.

Viikon kaikki rukousaiheet pdf-versiona tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print