Your Cart

Laosilainen leski kotiarestissa johdatettuaan kyläläisiä Kristukselle

Laosissa 45-vuotias leski kertoi Jeesuksesta kylänsä asukkaille – ja maksoi siitä vapaudellaan.

Prai-heimoon kuuluva Rina (nimi muutettu turvallisuussyistä) alkoi seurata Kristusta sen jälkeen, kun poliisi tuli hänen kotikyläänsä ja kuulutti kovaäänisten kautta, että kristittyjen Jumalan palvominen oli kiellettyä. Prait ovat animisteja ja palvovat luonnonjumalia.

Rina kiinnostui asiasta ja halusi tietää lisää, niinpä hän etsi käsiinsä kaksi paikallista lähettiä ja meni heidän kotiinsa. Lähetit kertoivat Rinalle evankeliumin. Kun hän rukoili ja ilmaisi halunsa seurata Jeesusta, hän myös parani kroonisesta bakteerisairaudesta!

Siitä hetkestä lähtien Rina alkoi kertoa kylänsä asukkaille uudesta uskostaan, ja monet muutkin ottivat Kristuksen vastaan Vapahtajanaan.

Muuan piirikunnan virkailija kuuli lopulta kristinuskon huomattavasta leviämisestä tuossa kylässä. Hän tuli paikalle sotilaiden ja poliisien kanssa ja käski kaikkien uskovien kieltää uskonsa. Yksikään heistä ei suostunut tekemään niin.

Silloin virkailija vaati saada tietää, kuka heistä oli ensimmäisenä tullut kristityksi. Paikallisen työn johtaja kertoo, että Rina astui esiin ja hänet pantiin kotiarestiin.

Se tapahtui kahdeksan kuukautta sitten. Rina on yhä kotiarestissa.

Laosin vuoden 2016 asetus antoi sisäasiainministeriölle valtuudet lopettaa kaikki uskonnollinen toiminta, jota pidettiin käytännön, ”perinteisten tapojen”, lakien tai säädösten vastaisena. Suuri osa Laosin kristittyjen vainoista johtuu silti paikallisista virkamiehistä, jotka toimivat lakien ja perustuslain ulkopuolella; perustuslaki nimittäin takaa uskonnonvapauden.

Noin 60 prosenttia Laosin väestöstä on buddhalaisia ja 32 prosenttia animisteja. Animismi on tunkeutumassa myös buddhalaisten uskomuksiin ja uskonnonharjoitukseen.

Christian Aid Missionin mukaan paikalliset työntekijät perustivat kuuden kuukauden aikana 16 seurakuntaa vastustuksesta huolimatta, ja 1312 ihmistä tuli Kristukseen uskoviksi.

Monet näistä ihmisistä tulivat uskoon Facebookin evankeliumiviestien, MP3-soittimille äänitettyjen viestien, seminaarien ja sekä kaupungeissa että maaseudulla järjestettyjen aktioiden ansiosta.

Paikalliset lähetit opetuslapseuttavat uskovia ja auttavat vainottuja joka puolella maata.

 ukoilkaa, että Rina saisi hengellistä rohkaisua ja pääsisi vapaaksi. Anokaa, että Herra käyttäisi hänen todistustaan johtamaan vielä useampia laosilaisia Kristuksen luo.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print