Your Cart

Laos – Pastori heitetty vankilaan

Viime kuussa seurakuntaa johtava 34-vuotias Sinh oli rukoilemassa rukoushuoneessaan ennen sunnuntaijumalanpalvelusta, kun viranomaiset saapuivat pidättämään hänet.

Sinh vietiin poliisiasemalle kuulusteltavaksi. Viranomaiset vaativat myös, että hän allekirjoittaisi paperin, jossa lupaisi ettei enää johtaisi seurakuntaa tai järjestäisi uskovien kokoontumisia asuinalueellaan. Sinh ei suostunut allekirjoittamaan mitään, ja hänet päästettiin lähtemään. Myöhemmin samana päivänä hänet tultiin kuitenkin pidättämään uudelleen hänen perheensä huomaamatta.

Sinhin perhe huolestui ja otti yhteyttä paikalliseen seurakuntaan, pyytäen apua hänen löytämisekseen. Lopulta kävi ilmi, että Sinh oli pidätetty ja viety paikalliseen vankilaan. Sieltä hänet siirrettiin myöhemmin vankilaan provinssin pääkaupunkiin Savannakhetiin, jossa hän on edelleen.

Marttyyrien Äänen yhteistyökumppanit auttavat Sinhiä ja hänen perhettään.

Lataa rukousaiheet tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print