Your Cart

Korona pahentanut Egyptin kristittyjen ahdinkoa

Egyptissä kristityt muodostavat 10 prosenttia kansasta. He kohtaavat jatkuvasti vainoa uskonsa tähden. Koronapandemia on pahentanut heidän ahdinkoaan entisestään, sillä kristityillä ei usein ole pääsyä samantasoiseen sairaanhoitoon tai mahdollisuutta saman tasoiseen sanitaatioon, kuin muilla kansalaisilla.

International Christian Concern -järjestön tekemän tutkimuksen mukaan työttömyysaste kristittyjen parissa hipoi 80 prosenttia jo ennen pandemiaa. Työnantajat voivat irtisanoa kristityn työntekijänsä tämän uskon vuoksi, ja työssäkäyvätkin ansaitsevat vain alle puolet kansallisesta keskiarvopalkasta.

Greg Musselman Kanadan Marttyyrien Äänestä kertoo, että Egyptin kristittyjä kohdellaan toisen luokan kansalaisina. Monet egyptiläiset pitävät köyhiä kristittyjä ”likaisina”. ”Maassa on huhuttu, että kristityt ovat itse asiassa syypäitä virukseen. Kristityt kohtaavat siis monenlaisia vaikeuksia, ja pandemia on vaikeuttanut asioita entisestään.”

Lähde: Mission Network News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print