Your Cart

Kolumbia: Pastori vältti täpärästi murhayrityksen

Nämä kädet kantavat evankeliumia läpi vaarallisten ”punaisten alueiden”.

Pastori Fabian palvelee Kolumbian ja Venezuelan välisellä väkivaltaisella rajaseudulla, jonka läpi sissit ja puolisotilaalliset ryhmät usein kulkevat. Sissit ovat uhanneet tappaa hänet, jos hän ei lopeta työtään.

Eräänä aamuna vähän aikaa sitten hän oli hiljentymässä kirkossaan. Yleensä hänellä on tapana istua etupenkissä rukoilemassa, mutta tällä kertaa hän tunsi kehotusta polvistua puhujakorokkeelle. Näin hän myös teki, ja sattui samalla polvistumaan alttarin etuosaan sen viikon jumalanpalveluksia varten levitetyn banderollin taakse.

Hänen rukoillessaan kaksi aseistautunutta miestä astui rukoushuoneeseen, ja hän kuuli heidän puhuvan hänen tappamisestaan. Tunkeutujat etsivät häntä, mutta eivät huomanneet bannerin taakse polvistunutta pastoria. Huonoa onneaan kiroten he poistuivat paikalta.

Myöhemmin hän kertoi Marttyyrien Äänen työntekijälle, että hän aikoo jäädä jatkamaan työtään. ”Minun on jäätävä palvelemaan seurakuntaani. Sitä paitsi olen vanha ja valmis kuolemaan, jos minun aikani on tullut.”

Kiitos Jumalalle siitä, että hän varjeli pastori Fabiania.

Rukoile Fabianin ja muiden eturintaman työntekijöiden puolesta Kolumbiassa ja muilla vihamielisillä ja vaarallisilla seuduilla.

Viikon kaikki rukousaiheet pdf:nä löytyvät tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print