Your Cart

Kiina – Kristitty pariskunta hakattu

Liu, kasvoillaan pahoinpitelyn jälkiä.

Kiinalainen Early Rain Covenant -seurakunta on ollut ankaran painostuksen alaisena viimeisen vuoden ajan. Vaino huipentui yölliseen hyökkäykseen 9. joulukuuta viime vuonna, kun noin sata seurakuntalaista pidätettiin. Viikon loppuun mennessä pidätettyjä seurakuntalaisia oli yli 150. Osa heistä on yhä pidätettynä ja joutuu vastaamaan syytteisiin, kuten seurakunnan pastori Wang Yi ja hänen vaimonsa Jiang Rong. Seurakuntalaisia painostetaan ja uhkaillaan edelleen.

Maaliskuun 2. päivänä noin yhdeksältä aamulla seurakuntaan kuuluva pariskunta, sukunimiltään Liu ja Xing, olivat olleet vierailemassa muiden seurakuntalaisten luona, kun heidät pidätettiin ja vietiin paikalliselle turvallisuusviranomaisten asemalle. Siellä heitä hakattiin kello kahdesta kello kymmeneen saakka illalla.

Kun he lopulta pääsivät kotiin, he saivat tietää, että turvallisuusviranomaiset ja vuokranantaja olivat aikeissa häätää heidät.

Lähde: China Aid

Rukoile Early Rain -seurakuntaan kuuluvien puolesta, että he kestäisivät vahvoina ja rohkeina vastustuksen edessä.

”Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras” (Jaak 5:16). Rukoile, että Herra nostaisi esirukoilijoita seisomaan rukouksin Kiinan uskovien rinnalla.

Kaikki viikon rukousaiheet pdf:nä tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print