Your Cart

Jatkuvasti valppaina

Keniassa asuvana somalikristittynä pastori Ethan* tietää, että hänen täytyy jatkuvasti tarkkailla vaaran merkkejä.

Luopuessaan islamista, Ethanin vaimon perhe torjui hänet, eikä Ethan enää saanut nähdä vaimoaan eikä lapsiaan. Tuosta on kulunut jo vuosia, mutta vieläkään hän ei saa tavata lapsiaan.

Ethan muutti toisaalle turvallisuussyistä ja etsiäkseen työtä. Siellä hän kasvoi uskossaan Marttyyrien Äänen yhteistyökumppanin avulla. Lopulta hän alkoi johtaa omaa seurakuntaansa. Hän meni myös uudelleen naimisiin, Ruthin* kanssa, ja heillä on nyt kaksi pientä lasta.

Elämä on silti jatkuvaa muuttamista. Toisinaan Ruth herää keskellä yötä katselemaan ulos ikkunasta. Esimerkiksi, äskettäin hän huomasi, että häntä seurattiin kotiin. Ethan tiesi siitä, että perheen oli taas aika muuttaa välttyäkseen äärimuslimien hyökkäykseltä.

Nyt hänen kotonaan kokoontuu viikoittain noin kymmenhenkinen seurakunta. Siellä he tutkivat Raamattua, jakavat ehtoollisen ja ylistävät Jumalaa yhdessä. Hän myös matkustaa lähiseudun kyliin opettamaan uusia uskovia.

Ethan on varautunut pitkäkestoisiin vaikeuksiin. Hän tietää, että perheellä on edessä monia vaaran paikkoja. Toisinaan hänen lapsiaan on nimitelty koulussa, koska heidän vanhempansa eivät enää seuraa islamia.

Ruth on toisinaan ahdistunut ja sanoo toivovansa voivansa muuttaa toiseen maahan välttyäkseen jatkuvalta vainon uhalta. Heidän pieni seurakuntansa kasvaa kuitenkin jatkuvasti, ja Jumalan armosta, Ethanilla on nyt pieni yritys, joka turvaa heidän elantonsa ja palvelutyönsä.

* nimet on muutettu turvallisuussyistä

Rukoilethan:

  • että Jumala vahvistaa Ruthia ja täyttää hänet toivolla. Rukoile hänelle rauhallisia yöunia.
  • johdatusta pastori Ethanille, kun hän vierailee uskovien luona salaa.
  • että islamista kääntyneiden lapset saisivat käydä koulua joutumatta syrjityiksi.
  • että Ethan ja Ruth pysyvät vahvoina uskossaan.
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print