Iranilainen pastoripariskunta – kotimaastaan pois ajettuja

Iranilainen pastoripariskunta – kotimaastaan pois ajettuja

Victor Bet-Tamraz ja Shamiram Issavi. Kuva: Article18

Iranilainen assyrialaiskristitty pastori Victor Bet-Tamraz on kertonut Article18-järjestölle siitä, miten hänen vuosia kestänyt palvelutyönsä iranilaisessa seurakunnassa johti 10 vuoden vankeustuomioon, ja lopulta pakotti hänet lähtemään maasta.

Pastori Victor kertoo Iranista lähtemisen olleen hänen elämänsä vaikein päätös, mutta päätös, joka hänet pakotettiin tekemään.

Pastori aloitti työnsä laillisesti rekisteröidyssä assyrialaisessa helluntaiseurakunnassa vuonna 1975. Viime vuoden elokuussa hän pakeni Iranista vaimonsa Shamiram Issavin kanssa, kun valitus heille langetetuista 10 ja 5 vuoden tuomioista hylättiin.

Pastori pidätettiin jouluna 2014, kun hän oli kodissaan viettämässä joulujuhlaa perheensä ja joidenkin uskovien ystävien kanssa. Pidätyksensä jälkeen häntä pidettiin 65 päivää eristyssellissä.

Iranin valtionmedia väitti myöhemmin, että pastori Victor ei ole koskaan edes nähnyt vankilan sisäseinien väriä. Tähän pastori Victor vastasi: ”Aivan totta, en nähnyt vankilan seinien väriä! Se johtui siitä, että silmäni olivat aina sidottuina!”

Evinin vankila Teheranissa.

Pastori kertoi myös olosuhteistaan Evinin vankilasssa Teheranissa.

”Osasto 209 on tunnettu siitä, että siellä pidetään poliittisia vankeja. Minun tapaustani pidettiin täysin poliittisena ja valtion turvallisuuteen liittyvänä. Näyttää siltä, että kristinuskoa, ainakin protestanttista kristinuskoa, pidetään läpikotaisin poliittisena! Osastolla 209 vankeja pidetään selleissä, jotka ovat 2,2 metriä pitkiä, 1,5 leveitä ja 4 metriä korkeita.

Valot palavat ympäri vuorokauden sekä sellissä että käytävillä, ja kovaääniset lähettävät ’Radio Koraania’ myös ympäri vuorokauden.”

Pastori Victorin oli pyydettävä päästä vessaan, mutta sinne pääsyä viivytettiin. Kun hänen vointinsa heikkeni eikä hän kyennyt nukkumaan kahdeksaan yöhön, vasta viimeisenä yönä hänet vietiin lääkäriin.

Lopulta hänet vapautettiin ja tuomittiin ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista”. ”On tuskallista tietää, että et ole tehnyt mitään rikosta tai erityistä virhettä, ja että ainoa rikokseksesi luettava on se, että rakastat Kristusta ja ylistät Jumalaa”, pastori Victor kertoo.

”Leikkiä kissalle, kuolema hiirelle”

Elämä oli vaikeaa sen jälkeen, kun pastori Victor vuonna 2017 tuomittiin vankilaan ja hänen vaimonsa Shamiram muutamaa kuukautta myöhemmin. Tuomioista tehdyn valituksen käsittely venyi lykkäysten johdosta vuosia.

“Se oli hyvin vaikeaa aikaa, kaikki se odottaminen”, Victor sanoo. ”Yleensä joka vuodelle sovittiin kolme tai neljä oikeudenkäyntiä. Kun he ilmoittivat päivämäärän – kaksi kuukautta ennen kutakin oikeudenkäyntiä – aloit jännittää ja menetit mielenrauhasi, koska et tiennyt mitä tulee tapahtumaan.

Sitten tuli itse oikeudenkäynti, jossa paikalla olet vain sinä ja tuomarit. Asianajajasi on mukanasi, mutta tuomarit eivät kuuntele ketään kuitenkaan. Näyttää siltä, että he ovat jo tehneet päätöksensä. Se on vain peliä. Tulet ja menet. Mutta sitten kun peli loppuu, se on vaikein paikka.

On olemassa farsinkielinen sanonta: ‘Se on peliä kissalle, mutta kuolema hiirelle.’ Koet tämän kuoleman monta kertaa vuodessa. Kaikkiaan me koimme sen kaksitoista kertaa!”

Sitten pastori Victor kertoo ”äärimmäisen vaikeasta” päätöksestä vaimonsa kanssa lähteä Iranista.

”En ollenkaan halunnut lähteä Iranista. Jos he olisivat antaneet minulle kaksi tai kolme vuotta vankeutta, olisin kestänyt sen. Mutta tuomio annettiin hyvin myöhään, ja olen 66-vuotias. Voit kuvitella: jos menen nyt vankilaan, menen sinne elossa, mutta mitä todennäköisimmin en palaisi elossa.

Iranista lähteminen oli elämäni raskain matka. Ei ole helppoa jättää taakse kotimaata, jossa kasvoit. Ihmisen elämän vaikein osa on jättää kotimaansa, minne kuulut. Minun ’omaisuuteni’ ei ollut talo, auto, tai kadut. Minun ‘omaisuuteni’ olivat ihmiset, joita palvelin 45 vuoden ajan eri puolilla maata. Se oli rakkautta, huolenpitoa, se oli toivoa, elämää, se oli toistemme pöytien ympärillä istumista.

Erossa oleminen näistä rakkaista ihmisistä on äärimmäisen vaikeaa. Luulen, että kaikki tämän kokeneet iranilaiset tietävät, minkälaista tuskaa se ihmisen sydämeen aiheuttaa. Se oli elämäni vaikein päätös, ja päätös, joka minut pakotettiin tekemään.”

Pastori kertoo vielä, että vaikka ”sellaista painetta, missä elimme pitkään ei enää ole, ensimmäinen viikkomme Iranin ulkopuolella oli silti todella vaikea”.

”Muistoja oli paljon: toivoa, hyvästelemiesi ihmisten kasvot mielessäsi, ihmisten, joiden poissaolo on vaikeaa ja joiden vuoksi olosi täällä ei ole mukavaa. On totta, että fyysisiä ongelmia ei ole, mutta henkisesti olet toisaalla. Ne ’omaisuudet’, mistä aiemmin puhuin, ne ovat muualla: ne eivät koskaan unohdu. Toivomme näkevämme heidät uudelleen vielä jonain päivänä.”

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on print
Print