Your Cart

Iran – Vankeutta ja vapautumisuutisia

Homayon-Shokouhi-Mohabat-News
Homayon Shokouhi kärsi tuomiotaan Adel-Abadin vankilassa. Kuva: Mohabat News

Uskonsa tähden vangittuna ollut Homayon Shokouhi on vapautunut 28. kesäkuuta. Hänet pidätettiin helmikuussa 2012 Shirazissa kotiseurakuntaan tehdyn ratsian yhteydessä. Hänet ja kolme muuta tuomittiin 3 vuoden ja 8 kuukauden vankeuteen. Hän vapautui takuita vastaan marraskuussa 2014, mutta tammikuussa hänet kutsuttiin kärsimään loput vankeustuomiostaan. Vankeuden oli määrä päättyä lokakuussa 2015. Muut hänen kanssaan vangitut vapautuivat joulukuussa 2014 ja tammikuussa 2015.

Bijan Farokhpour Haghighi ja Eskandar Rezaie on sen sijaan kutsuttu ehdonalaisesta vapaudesta kärsimään vankeusrangaistuksensa, jotka heille langetettiin vuonna 2013. Tuolloin heidät tuomittiin turvallisuusaiheisista rikoksista; ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista” ja ”järjestelmän vastaisesta propagandasta”. Haghighi tuomittiin kolmeksi vuodeksi, Rezaie vuodeksi. Miehet kuuluivat ryhmään, joka pidätettiin Shirazissa lokakuussa 2012, kun turvallisuusviranomaiset suorittivat ratsian rukoustapaamiseen.

Joulukuusta 2010 lähtien vangittuna ollut Farshid Fathi puolestaan on kuullut hyviä uutisia. Rajaei-Shahrin vankilan viranomaiset ovat ilmoittaneet hänelle kirjallisesti, että hän vapautuu ennenaikaisesti joulukuussa 2015. Jos hän olisi joutunut kärsimään tuomionsa loppuun saakka, hän olisi vapautunut vasta joulukuussa 2017.

– Middle East Concern, Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print