Your Cart

PÄIVITYS 3.3.: Iran – Mary ja toinen uskova vapautettu!

PÄIVITYS 3.3.: Maryn oikeudenkäynnin oli määrä alkaa maanantaina 2. maaliskuuta. Käsittely peruttiin ja syyksi sanottiin Iranissa riehuva koronavirusepidemia. Uutta päivämäärää ei annettu.

Alkuperäinen uutinen julkaistu 28.2.2020.

Mary Mohammadi. Kuva: Facebook

Pidätettynä ollut Mary Mohammadi ja vankilassa ollut Ramiel Bet-Tamraz ovat vapautuneet.

Mary Mohammadi pidätettiin 12. tammikuuta Teheranissa. Perheen ja ystävien suureksi huoleksi hänen olinpaikkansa oli useita viikkoja tuntematon. Sittemmin kävi ilmi, että Marya pidettiin Qarchakin naistenvankilassa.

Marya pahoinpideltiin ja nöyryytettiin. Kerrotaan, että pahoinpitelyn seurauksena tulleet mustelmat olivat nähtävissä vielä kolme viikkoa myöhemmin.

Marya syytetään ”julkisen rauhan häiritsemisestä laittomaan kokoontumiseen osallistumalla”. Hänet pidätettiin Azadin aukion luota, jossa oli käynnissä mielenosoitus ukrainalaisen matkustajakoneen pudottamisen vuoksi.

Aiemmin syyttäjä oli kieltäytynyt laskemasta Marya vapaaksi takuita vastaan. Mary vapautettiin keskiviikkoiltana 26. helmikuuta, mutta hänen oikeudenkäyntinsä on määrä alkaa maanantaina 2. maaliskuuta.

Ramiel (keskellä) vanhempiensa Victorin ja Shamiramin kanssa. Kuva: Article 18

Neljän kuukauden vankeustuomiotaan Evinin vankilassa kärsinyt assyrialaiskristitty Ramiel Bet-Tamraz on vapautunut etuajassa. Ramiel ryhtyi kärsimään tuomiotaan 7. tammikuuta, joten hänen olisi ollut määrä vapautua toukokuussa. Aiemmin tällä viikolla hänen perheensä sai kuulla, että hän vapautuisikin jo 20. maaliskuuta, mutta hän vapautuikin jo torstaina, 27. helmikuuta.

Iranin ylikansoitetuissa vankiloissa leviävän koronaviruksen vuoksi viranomaiset ovat vapauttaneet lyhyitä tuomioita kärsimässä olleita vankeja, ja tämä oli ilmeisesti syy Ramielin ennakoitua aikaisemmalle vapautumiselle.

Ramielin vanhemmat, pastori-isä Victor Bet-Tamraz ja äiti Shamiram Issavi, olivat maanantaina oikeudessa, jossa oli määrä käsitellä heidän valituksiaan Victorin kymmenen vuoden vankeustuomiosta ja Shamiramin viiden vuoden tuomiosta. Käsittelyä kuitenkin lykättiin jälleen.

Lähteet: HRNA, Article 18, Middle East Concern

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print