Your Cart

Iran – Assyrialaiskristityn perheen oikeuskäsittelyä viivytetään

Iranilaisen assyrialaiskristityn perheen isä, pastori Victor Bet-Tamraz tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan heinäkuussa 2017. Perheen äiti, Samiram Issavi tuomittiin viime vuoden tammikuussa viideksi vuodeksi vankeuteen, ja perheen poika Ramiel Bet-Tamraz neljäksi kuukaudeksi viime heinäkuussa. He ovat valittaneet tuomioistaan ja ovat toistaiseksi vapaina takuita vastaan.

Heidät kaikki tuomittiin erillisissä oikeudenkäynneissä. Helmikuussa Iranin viranomaiset antoivat ymmärtää, että tapaukset yhdistettäisiin, jolloin ne myös käsiteltäisiin yhdessä.

Kuitenkin, kun perheelle ilmoitettiin 3. syyskuuta pidettävästä valitusoikeudenkäynnistä heille kävi pettymyksekseen ilmi, että siinä käsiteltäisiin vain perheen äidin tuomiota. Tämäkään ei toteutunut, sillä tuomari ei saapunut oikeudenkäyntiin. Uutta oikeudenkäyntipäivämäärää ei ole annettu.

”Perinteisesti kristityillä”, kuten armenialais- ja assyrialaiskristityillä on Iranin lain mukaan oikeus harjoittaa uskoaan, toisin kuin islamista kristinuskoon kääntyneillä, jotka ovat enimmäkseen farsinkielisiä. Farsinkieliset jumalanpalvelukset on kielletty, mutta pastori Bet-Tamraz toivotti myös islamista kääntyneet tervetulleiksi seurakuntaansa ja piti jumalanpalveluksia farsinkielellä.

Bet-Tamrazin perheen tapaus on Iranin viranomaisille kiusallinen, sillä assyrialais- ja armenialaiskristityille taatun uskonnonvapauden nojalla he ovat usein vakuutelleet, että Iranissa on uskonnonvapaus. Tätä ovat toisinaan toistaneet myös assyrialais- ja armenialaisseurakuntien johtajat omien seurakuntiensa toimintavapauden perusteella.

Perheen tytär, Dabrina Bet-Tamraz on paennut Sveitsiin ja puhunut usein julkisuudessa perheensä ahdingosta. Hän uskoo, että Iranin viranomaiset viivyttelevät heidän tapauksensa käsittelyssä tarkoituksella, jotta he lannistuisivat ja lähtisivät Iranista.
Lähteet: Middle East Concern, Article 18

Herra, me rukoilemme, että vahvistat Bet-Tamrazin perhettä Hengelläsi ja täytät ilollasi. Anna ilon Sinussa olla heidän voimanaan kaiken epäoikeudenmukaisuuden keskellä.

Auta Herra, että tämä viranomaisten viivyttely koituu hengelliseksi siunaukseksi Iranissa.

Pdf-versio rukousaiheista on ladattavissa tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print