Your Cart

Intiassa kristittyjä syytetään pakkokäännyttämisestä pandemian varjolla

Itäisen Intian Jharkhandin osavaltiossa äärihinduryhmittymä on väittänyt, että kristinuskoon käännyttäminen on kiihtynyt koronakaranteenin aikana.

Vishwa Hindu Parishad (VHP) -puolueen Jharkhandin osavaltion puheenjohtaja Virendra Vimal väitti osavaltionsa viranomaisten sulkevan silmänsä tapahtumilta. Osavaltionsa pääkaupungissa Ranchissa 14. kesäkuuta puhunut Vimal väitti, että seurakunnat pakkokäännyttävät alkuperäisheimoihin kuuluvia Jharkhandissa. Suurin osa Jharkhandin kristityistä kuuluu alkuperäisheimoihin.

“Seurakunta on aina palvellut köyhiä ja sorrettuja, ja tämän maailmanlaajuisen pandemian aikana panostimme siihen erityisesti. Jotkut eivät pitäneet työstämme köyhien parissa ja syyttivät meitä pakkokäännyttämisestä”, kertoo isä Anand David Xalxo, oraon-heimoon kuuluva pappi.

”Meitä pakkokäännyttämisestä syyttävällä ryhmällä ei ole todisteita väitteidensä tueksi. He itse eivät ole onnistuneet auttamaan köyhiä tänä vaikeana aikana, joten he ovat nyt loukkaantuneita siitä, että kristityt ovat tehneet avustustyötä koko sydämestään”, pastori jatkaa. ”Emme voi sille mitään, jos he kadehtivat työtämme. Teemme sitä uskollisesti ja vilpittömästi, tarjoten apua monille puutteenalaisille erityisesti nyt, kun ihmiset taistelevat nälkää ja sairautta vastaan.”

Lähde. UCAnews

Pdf-versio rukousaiheista löytyy täältä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print