Your Cart

Hyökkäyksiä rukoushuoneisiin Nepalissa

Kanchanpurin Emmanuel-rukoushuone, joka sytytettiin tuleen 11. toukokuuta.

Viime vuoden lopulla Nepalin presidentti hyväksyi lain, joka kriminalisoi uskonnon vaihtamisen ja ”uskonnollisten tunteiden loukkaamisen”. Laki vei Nepalin kohti eteläisen naapurimaan Intian vastaavia lakeja. Intiassa useat osavaltiot ovat kieltäneet pakkokäännyttämisen, jota käytännössä käytetään estämään evankeliointia ja hindujen tai luonnonuskontojen harjoittajien kääntymistä kristinuskoon. Intian tavoin myös Nepalissa hindunationalistit olivat vaatineet lain käyttöönottoa.

Tämän kuun aikana kolmeen rukoushuoneeseen on tehty tuhopolttoisku ja yhteen pommi-isku. Hyökkäykset ovat aiheuttaneet runsaasti aineellista vahinkoa, mutta henkilövahingoilta on vältytty. Nepalin kristityt ovat tilanteesta huolissaan, etenkin kun heidän näkemyksensä mukaan viranomaisten suhtautuminen tapahtuneisiin vaikuttaa välinpitämättömältä.

Hebron-seurakunnan rukoushuone itäisen Nepalin vuoristoalueella sytytettiin tuleen 9. toukokuuta. Seuraavana päivänä poltettiin Emmanuel-seurakunnan rukoushuone Länsi-Nepalin Dotin maakunnassa. Sitä seuraavana päivänä paloi Emmanuel-seurakunta keskilännen vuoristoalueella ja edelleen juuri ennen puolta yötä 12. toukokuuta tehtiin pommi-isku Länsi-Nepalin Dhangadhissa sijaitsevaan Mahima-kirkkoon.

Sen enempää hallintoviranomaiset kuin poliisit eivät ole antaneet lausuntoa epäillyistä. Poliisien mukaan iskujen takana olisi Biplap-ryhmä, Nepalin kommunistinen puolue. Kristittyjen johtajien mukaan iskujen takana ovat kuitenkin äärihindut.

Poliisit ovat tehneet yhteistyötä kyseisten seurakuntien johtajien kanssa, mutta ketään ei ole pidätetty.

Mahima-kirkko tuhoutui osittain, kun kello yhdeltätoista illalla toukokuun 12. päivä tuntematon hyökkääjä heitti pommin rukoushuoneen sisälle sen jälkeen, kun hänen apurinsa olivat rikkoneet ikkunan. Ovet, kalusteet, matot, sähkölaitteet, katto ja ikkunat vahingoittuivat.

Seurakunnan pastori Birendra Kariya kertoo, että häneen ei ollut kohdistunut aiempia uhkauksia koko sinä aikana, kun hän on kyseistä seurakuntaa johtanut vuodesta 1999 lähtien.

Lord’s Assembly -seurakunnan pastori B. P. Khanalin mukaan iskujen samankaltaisuus viittaisi siihen, että niiden takana on sama taho. ”Vaikka näyttäisi, että iskut ovat yhden ja saman henkilön tekoja, maantieteellisesti se on mahdotonta”, hän kertoo. ”Se taas tarkoittaa, että iskujen takana ovat henkilöt, jotka ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa.”

Sosiaalisessa mediassa on äskettäin noussut liike kristittyjä vastaan. Facebookissa ja Twitterissä otsikolla ”hindujen herääminen kääntymisiä vastaan” (Esaj Karan ke Virudh Hindu Jagaran Abhiyaan) uhkaillaan avoimesti hyökkäyksillä ja kristittyjen surmaamisella.

”Ne ovat saaneet runsaasti tukea ja seuraajia Nepalissa”, pastori Khanal kertoo. ”Nämä hyökkäykset eivät ole tulleet Nepalin seurakunnalle yllätyksenä, vaan ne ovat hyvin suunniteltuja ja koordinoituja iskuja kristittyä yhteisöä vastaan, eivätkä viranomaiset tee asialle mitään.”

Vaikka hyökkäysten kohteina olleiden seurakuntien johtajat eivät olleet keskustelleet toistensa kanssa, heistä jokainen kertoi Morning Star News -uutispalvelulle epäilevänsä, että iskujen takana ovat äärihindut. He myös uskovat, että vihamielisyys kristittyjä vastaan Nepalissa on saanut innoitusta Intiassa kristinuskoa vastaan kasvaneesta vihamielisyydestä. Intian pääministeri Narendra Modi vieraili Nepalissa 11. ja 12. toukokuuta.

Lähde: Morning Star News

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print