Islamin herjaamisesta vankilaan tuomittu egyptiläiskristitty Abd Adel Bebawy on edelleen vangittuna, vaikka hänen kolmen vuoden tuomionsa päättyi jo tammikuun 22. päivä tänä vuonna.
Abd oli julkaissut Facebookissa videon, joka esitti Jumalaa sekä enkeli Gabrielia, ja jossa oli lainaus Koraanista. Hänen pidätystään seuraavana päivänä joukko muslimeja kerääntyi Abdin kotikylään ja he kivittivät kaikkia kristittyjen koteja. Sen sijaan, että poliisit olisivat rangaisseet mellakoitsijoita, he syyttivät Abdia islamin herjaamisesta. Myöhemmin Abdin perhe karkotettiin kylästä.
Viranomaiset väittävät, että jos he vapauttavat Abdin vankilasta, siitä aiheutuu väkivaltaisuuksia hänen kotikylässään. Abdin perhe ei kuitenkaan ole asunut kylässä sen jälkeen, kun heidät ajettiin pois, eikä heillä ole aikeita palata. Lisäksi Abd on vangittuna kaukana kotikylästään, joten vankilaan kohdistuvaa vaaraakaan ei ole.
Abdia ei olisi pitänyt tuomita alun alkaenkaan ja tapaus osoittaa jälleen, miten viranomaiset uhrin suojelemisen sijasta syyttävät heitä. Abdin jatkuvalle vangitsemiselle ei ole laillisia perusteita.
Rukoile, että Abd pääsisi viimein perheensä pariin.
Lähde: International Christian Concern, Watani