Your Cart

Egypti – Muslimitaustaisten uskovien painostus kovenee

Egyptin viranomaiset ovat viime aikoina lisänneet islamista kristinuskoon kääntyneiden painostusta, Egyptistä kerrotaan. Paikallisten lähteiden mukaan arviolta 50 islamista kääntynyttä on pidätetty viime viikkojen aikana. Suurimmalla osalla pidätys on jäänyt lyhytaikaiseksi, mutta viranomaiset kehottivat heitä vaikenemaan kristillisestä uskostaan.

Egyptissä on tavallista, että viranomaiset painostavat islamista kristinuskoon kääntyneitä. Egypti on virallisesti islamilainen maa, ja tätä asetelmaa pyritään suojelemaan sekä viranomaisten että yhteiskunnan puolelta. Vaikka Egyptissä on Lähi-idän suurin kristillinen vähemmistö, he kohtaavat usein vainoa ja heitä pidetään toisen luokan kansalaisina.

Muslimitaustaisten uskovien asema on sitäkin heikompi. Heitä pidetään islamin pettureina ja usein perheet hylkäävät heidät sen lisäksi, että viranomaiset tarkkailevat heitä. Monet joutuvat muuttamaan useasti turvallisuutensa tähden. Turvallisuusuhan vuoksi monet eivät löydä paikkaansa kristillisistä seurakunnista ja yhteisöstä.

Lähde: International Christian Concern

Auta Herra, että jokainen Egyptin kristitty löytäisi oman paikkansa Sinun ruumiisi jäsenenä. Sido Egyptin kristityt yhteen Hengen ja Rakkauden sitein. Vahvista kaikkia niitä, joita Sinun vuoksesi herjataan ja vainotaan. Auta heitä muistamaan heikolla hetkellä, että Sinussa heillä on kaikki mitä he tarvitsevat. Suo armossasi, että heidän kauttaan Sinun Valosi, Herramme Jeesus Kristus, johdattaisi pimeydessä vaeltavat Elämän Tielle.

Pdf-version rukousaiheista voit ladata tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print