Shopping Cart

Ajankohtaista

Intia – 7 vuotta Odishan mellakoista

Odishan (tuolloin Orissa) osavaltion Kandhamalin alueen yli syksyllä 2008 pyyhkäisseiden kristittyjen vastaisten mellakoiden uhrit ovat yhä vailla oikeutta. Suurimmalle osalle uhreista tilanne on edelleen sama kuin seitsemän vuotta sitten. Vuoden

Lue lisää »

Etiopia – Vainoista protestoimisesta vankilatuomioita

Sen jälkeen kun Etiopian viranomaisille tehty valitus kristittyjen lisääntyneestä vainosta eteläisen Etiopian muslimienemmistöisillä alueilla tuli julki mediassa, käräjäoikeus syytti kuutta Etiopian ortodoksisen kirkon hallintokomitean jäsentä yleiseen häiriöön yllyttämisestä, julkisen luottamuksen

Lue lisää »

Kiina – Kasvavaa vastustusta ristien poistoille

Kun Kiinan viranomaiset yrittivät poistaa ristin Huzhen-kirkon katolta Zhejiangin provinssissa toukokuussa, siitä seurasi heille pr-katastrofi. Vihaiset kristityt kääntyivät sosiaalisen median puoleen ja julkaisivat kerta toisensa perään kuvaa palavasta rististä, jota

Lue lisää »

Sudan – Pastorit poistuneet maasta

Kerroimme aiemmin, että oikeuden vapauttamia pastoreita Michael Yat ja Peter Yen Reith ei ole päästetty pois Sudanista. Pastoreiden asianajaja vetosi syyttäjän asettaman matkustuskiellon kumoamisen puolesta. Torstaina 20. elokuuta oikeus kumosi

Lue lisää »

Syyria – ISIS vapautti 22 kristittyä vankia

Vapautetut 22 kristittyä ovat osa 220 assyrialaiskristityn joukkoa, jotka ISIS sieppasi useista kylistä Khabur-joen varrelta, Hassakan provinssissa, Koillis-Syyriassa helmikuussa. Britanniassa toimistoaan pitävä Syrian Observatory for Human Rights –järjestö kertoo heimojohtajien

Lue lisää »

Sudan – Matkustuskiellolle haetaan kumousta

Pastoreiden Michael Yat ja Peter Yen Reith asianajajat ovat jättäneet uuden hakemuksen pastoreille määrätyn matkustuskiellon kumoamiseksi. On käynyt ilmi, että kiellon takana on syyttäjä, mutta sitä ei löydy oikeuden asiakirjoista.

Lue lisää »

Syyria – Siviilejä siepattu

Syrian Observatory for Human Rights –järjestö raportoi, että ISIS sieppasi ainakin 230 siviiliä, myös naisia ja lapsia, torstaina 6.8. saatuaan myöhään edellisenä iltana hallintaansa Al-Qaryatainin kaupungin. Siepattujen joukossa on ainakin

Lue lisää »

Sudan – Pastorit pysäytetty lentokentällä

Pastorit Michael Yat ja Peter Yen Reith vapautuivat vankilasta keskiviikkona 5. elokuuta, oikeuden kumottua suurimman osan heitä vastaan esitetyistä syytteistä. Seuraavana aamuna he olivat lentokentällä aikeinaan lentää kotiin Etelä-Sudaniin, mutta

Lue lisää »

Sudan – Pastorit vapautettu!

Tänään 5.8. annetussa tuomiossa tuomari Ahmed Ghaboush määräsi pastorit Michael Yat ja Peter Reith vapautettaviksi. Saksalainen uutistoimisto DPA raportoi, että tuomari totesi heidät syyllisiksi joihinkin syytekohtiin. Michael Yatin todettiin syyllistyneen

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print