VOM Siskot - Kestäväisyys vainoissa on Jumalan työtä

Rouva Lee oli vain 12-vuotias todistaessaan pohjoiskorealaisten kommunistisotilaiden yritystä tukahduttaa pienen seurakunnan kokoontumista vuoristoisessa kylässä. Hän itse ei vielä tuolloin ollut kristitty, mutta oli jo saanut kuulla evankeliumin sukulaisiltaan. Jumalan Sana ja sen tähden koettu vaino painautuivat tiukasti hänen muistiinsa.

”Kuka on vastuussa?” kommunistisotilaat huusivat heiluttaessaan sirppiä pienen pohjoiskorealaisten uskovien ryhmän edessä. Uskovat olivat koolla pienen seurakunnan ulkopuolella vuoristoisessa kylässä Etelä-Pyonganin provinssissa Pohjois-Koreassa muiden kyläläisten seuratessa varovaisesti vierestä.

Nuori saarnaaja astui esiin ja sotilaat määräsivät hänet laittamaan kaulansa sirpin alle. Saarnaajan kumartuessa laittamaan päänsä terävän terän alle eräs seurakunnan valkopartainen vanhimmistoon kuuluva mies astui esiin. ”Tämän nuoren miehen ei pitäisi kuolla. Minä kuolen hänen sijastaan”, vanhin sanoi. Saarnaaja vastusti, mutta uudestaan mies sanoi, että hänen pitäisi olla se, joka kuolee.

Sotilaat olivat järkyttyneitä. Yksi heistä sanoi: ”Jokainen pyytää säästämään henkensä. Mutta te molemmat olette valmiita kuolemaan. Te olette ainoat, jotka olette valmiita kuolemaan sen tähden, mihin uskotte. Hämmentyneinä sotilaat kävelivät pois.

Eräs kyläläisistä, joka todisti tämän tapauksen, oli pelästynyt 12-vuotias tyttö. Nykyisin rouva Lee on 96-vuotias, mutta hän ei ole koskaan unohtanut sitä, mitä tapahtui tuossa kylässä, jossa hän asui ennen Korean sotaa.

Vainoa perhepiirissä

Korean sodan aikana rouva Lee ja hänen perheensä pakenivat Etelä-Koreaan, aivan kuten monet muutkin pohjoiskorealaiset. Hän oli vain 22-vuotias jättäessään taakseen kotimaansa, mutta hän oli ollut naimisissa siihen mennessä jo seitsemän vuotta. Lapsia siunaantui yhteensä seitsemän.

Koska rouva Lee ei ollut kristitty Pohjois-Koreassa asuessaan, häntä ei koskaan vainottu uskonsa tähden siten, kuin monia pohjoiskorealaisia kristittyjä vainotaan. Mutta tullessaan kristityksi hän koki vainoa miehensä taholta Etelä-Koreassa, joka ei hyväksynyt vaimonsa uutta uskoa. Hän oli valmis tekemään lähes mitä tahansa estääkseen vaimoaan käymästä seurakunnassa.

Rouva Lee muistelee, että hänen miehellään oli tapana leikata hänen hiuksensa, piilottaa hänen vaatteensa ja hakata häntä ankarasti. Tämän hän teki estääkseen vaimoaan menemästä seurakuntaan. Hän muistaa erityisesti erään tapauksen: kun hän istui lattialla syöttämässä heidän pientä vauvaansa, mies löi häntä niin kovasti, että hän kaatui. Sen jälkeen mies sieppasi vaimonsa laukun, jonne tämä oli kätkenyt Raamattunsa. Hän heitti koko laukun uuniin ja poltti sen.

Mies hakkasi häntä niin armottomasti, että hänen kasvonsa olivat usein aivan mustelmilla ja turvonneet. Noina vaikeina aikoina rouva Lee muistutti itseään, että jos hän kärsisi vainoamisesta, hän saisi kruunun. Itse asiassa joka kerta, kun häntä hakattiin, hänellä oli tapana kuvitella toisenlaisen kruunun ilmestyvän siihen kohtaan hänen kehoaan, jota hänen miehensä oli hakannut.

Eräänä yönä, kun rouva Lee oli osallistumassa myöhäisillan rukouskokoukseen seurakunnassaan, hänen miehensä tuli sisään etsimään häntä. Mutta sekaannuksissaan hän luuli erästä toista naista rouva Leeksi ja kiskoi tämän seurakunnasta ulos ja sitten hakkasi hänet seurakunnan pihalla.

Tämä nainen vain sattui olemaan kylän päällikön vaimo. Kun rouva Leen mies sai selville, että oli juuri hakannut kylän johtajan vaimon, hän pelkäsi, miten hänen kävisi. Mutta nainen, jonka rouva Leen mies oli hakannut, ei kertonut miehelleen vaan kesti hakkaamisen rouva Leen tähden.

Tämä tapaus muutti rouva Leen miehen elämän. Mies lopetti välittömästi vaimonsa hakkaamisen ja alkoi jopa käydä seurakunnassa. Ja monien vuosien jälkeen hän viimein luovutti elämänsä Kristuksen käsiin. Tämä tapahtui hieman ennen hänen kuolemaansa. Uskolliset esirukoukset oli kuultu!

Usko on otettava todesta

Rouva Lee selviytyi sodasta, kulkutaudista ja vainosta. Mutta hän koki myös monenlaisia muita henkilökohtaisia tragedioita, kuten seitsemästä lapsestaan neljän kuoleman. Hän muistaa, että erään lapsensa kuoleman jälkeen joku kysyi häneltä, että uskoisiko hän edelleen Jeesukseen. Rouva Lee oli vastannut siihen: ”Jumala antoi minulle lapseni, ja Jumala on lapseni ottanut pois. En jätä Jeesusta, vaikka mikä tulisi!”

Vaikka rouva Lee on nyt 96-vuotias, hän jatkaa Jeesuksesta kertomisesta jokaiselle, jonka hän tapaa. Hän vieraili Korean Marttyyrien Äänen ylläpitämässä ”maanalaisessa yliopistossa”, jossa koulutetaan pohjoiskorealaisia lähetystyöntekijöiksi oman kansansa pariin. Hän rohkaisi opiskelijoita ottamaan uskonsa aina vakavasti, ei koskaan kevyesti.

Hän kehotti myös jokaista kertomaan perheenjäsenilleen ja naapureilleen Jeesuksesta. Erään kerran hän osoitti sormellaan erästä maanalaisen yliopiston opiskelijaa sanoen: ”Sinun täytyy evankelioida lapsiasi!” Rouva Leen kehotuksen kuullessaan tämän opiskelijan sydän lähes näkyvästi lävistettiin. Hän istuutui alas hämmästyneenä ja huudahti: ”Oi! Juuri niin! Olen samaa mieltä!” Sitten tämä opiskelija alkoi kertoa pojastaan, joka on animisti ja vastustaa kristinuskoa. Rouva Leen profetian armolahja toimii tarkasti huolimatta hänen korkeasta iästään. Hän muistutti myös jokaista kuulijaansa siitä, että ainoa tapa kestää vaikeudet ja vaino, on pitää Jumalasta tiukasti kiinni.

Maanalaisen yliopiston opiskelijat tulivat sekä haastetuiksi että kiitollisiksi tavatessaan tämän 96-vuotiaan pohjoiskorealaisen isoisoäidin, joka on elävä todistaja. Hän on kokenut ”tuskan, ahdistuksen, vainon, nälän, alastomuuden, vaaran ja miekan.” Kaikesta huolimatta hän todistaa Roomalaiskirjeen mukaisesti, että ”mikään ei voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”

KUUNTELE:

Kuuntele Rouva Leen tarina Radio Deistä tiistaina 10.6. klo 20 tai tämän linkin kautta: vom-siskot-ohjelmat .