Vaativa työ jatkuu Ukrainan sodan keskellä – Mikä on muuttunut?

27.9.2024

Teksti: Ilpo Jokimäki

Joukko pastoreita istuu kanssamme suuren pöydän ääressä Kiovassa. Tulkki sanoo, että nyt heillä olisi kysymys meille suomalaisille. Vastapäätä istuva pastori katsoo minua tarkasti ja kysyy: ”Muistetaanko meitä vielä Suomessa?” Vilpitön kysymys myllertää mieltäni ja vastaan haparoiden.

Täysimittainen sota on jatkunut Ukrainassa jo vuosia kuluttaen yhteiskuntaa, seurakuntia ja hermoja. Marttyyrien Ääni on auttanut sodan uhreja ja Venäjän vainotoimien kohteeksi joutuneita kristittyjä heti sodan alkumetreiltä lähtien. On aika pohtia, mikä on muuttunut. 

Sota näkyy yhteiskunnassa

Vuosien kuluessa sodan merkit ovat tulleet näkyvämmiksi Ukrainan jokaisessa kylässä ja kaupungissa. Rauhallisemmillakin alueilla keskustojen kunniapaikoille on ilmestynyt taulurivejä, joissa miesten ja naisten kuvat muistuttavat niistä kaupungin asukkaista, jotka ovat antaneet henkensä rintamalla. Hautausmailla on kukkasin koristeltuja osia, joiden yllä liehuvat Ukrainan liput. Nämä alueet laajenevat koko ajan. 

Marttyyrien Ääni tukee sodan keskellä toimivia seurakuntia ja järjestöjä. Materiaalisen avun saaminen on elintärkeää tuhansien ihmisten kohdalla, ja kumppanimme haluavat erityisesti panostaa evankeliumin esillä pitämiseen.

Sodan myötä passiivisiksi heittäytyneet seurakunnat ovat lähinnä kutistuneet ja jotkut lakanneet olemasta. Aktiivisesti hengellistä ja fyysistä apua välittäneet seurakunnat ovat puolestaan kokeneet huimaa kasvua.

Jumalanpalveluksissa riittää väkeä ja uusia työpisteitä ja seurakuntia on syntynyt jokaiseen ilmansuuntaan. Hiljattain uskoontulleiden opettaminen ja ohjaaminen on täydessä vauhdissa. Odessassa seurakunnan nuorten esittely oli hienoa kuultavaa: ”Olen ollut kolme kuukautta uskossa.” ”Olen ollut kolme viikkoa uskossa.” ”Olen ollut puoli vuotta uskossa.”

Väsymys painaa ja toivo hiipuu

Kasvavien seurakuntien työntekijät ovat kuitenkin hyvin väsyneitä. Työ jatkuu aamusta iltaan, päivästä toiseen, viikkoja, kuukausia ja vuosia. Joidenkin osalle on tullut myös hyvin vaikeita tehtäviä, kuten silpoutuneiden, mutta vielä hengissä olevien sotilaiden tapaamisia. Eräs joutui hautaamaan kymmeniä kyläläisiään. Tällaiset tapahtumat ovat vaikeita myös pastoreille itselleen.

Sota varjostaa myös työntekijöiden omaa elämää. Ystäväni kertoi huolestuneena lapsistaan, jotka heräävät öisin hälytysten ja ohjusiskujen keskellä. ”Näen kuinka heidän sydämensä hakkaa ja pulssi on todella korkealla.” Vaimon mieli alkaa murtua. Ensimmäisellä matkalla vuonna 2022 ilmassa oli toiveikkuutta sodan loppumisesta. Nyt toivo on käynyt vähiin.

Ukrainalaiset ovat vaikeiden aikojen ja päätösten edessä. Rauhanajassa asioita katsotaan turvasta käsin, mutta sodan kauhuja kokenut pastori avasi asiaa: ”Ohjukset muuttavat teologian.” Päätökset pakenemisesta, jäämisestä tai rintamalle lähdöstä eivät ole helppoja. Tai millaista on rukoilla Venäjän puolesta, kun sen sotilaat ovat vanginneet ja teloittaneet pastorikollegasi?

Apua auttajien traumoihin

Marttyyrien Ääni on nostanut tärkeäksi työmuodoksi traumojen käsittelyn. Vaikeimmilla alueilla toimiville Herran palvelijoille on järjestetty terapiaviikkoja turvalliselle alueelle. Viikon ajan saa levätä hengellisessä ilmapiirissä ja asiantuntijat antavat Raamattuun perustuvia ohjeita erittäin traumaattisissa oloissa toimimiseen.

Viestittelin työtämme Ukrainassa ohjaavan Olegin kanssa, joka oli juuri tullut tällaiselta terapialeiriltä Karpaattien vuoristosta. ”Se oli erityistä lohdutuksen, ilon, levon ja oppimisen aikaa! Pikkutyttäreni kiitti joka ilta Jumalaa siitä, että ei ole pommituksia.”

Haikailemme vielä hetken, jospa seuraavaksi sota olisikin päättynyt ja tapaisimme Ukrainan sijaan Suomessa. ”Tämä ei tapahdu vielä pitkään aikaan, mutta kuinka mukavaa se olisikaan!” päättää Oleg.

(Artikkeli on alun perin julkaistu Marttyyrien Ääni -lehdessä 4/2024)