Naeem Fazal ja Kitti Murray: Ex-muslimi

15,00 

Kirja on mainio kertomus siitä, mitä tapahtui, kun Kuwaitissa asuva nuori pakistanilainen muslimi kääntyi kristityksi. Tämän maanpetokseen verrattavan ratkaisun vaikutukset hänen sisaruksiinsa ja vanhempiinsa olivat järisyttäviä.

Edellä kerrotussa olisi kirjan aineksia jo aivan riittämiin. Ei kuitenkaan Naeem Fazalin kohdalla. Hänen kokemuksiinsa mahtuvat myös Kuwaitissa koettu Persianlahden sota ja pahuuden voimien rajut hyökkäykset. Käänteentekevin kaikista oli kuitenkin hengellinen ilmestys, jossa hänelle sanottiin: ”Olen Jeesus Kristus, sinun Herrasi. Sinun elämäsi ei ole omasi vaan minun.” Tuon kokemuksen jälkeen mikään ei enää ollut ennallaan.

Fazal kiersi ahkerasti seurakunnissa etsien itselleen hengellistä kotia. Hänen eri seurakunnista saamat kokemukset ovat kiinnostavaa ja opettavaista luettavaa: Täydellistä seurakuntaa ei löytynyt. Kaikki olivat tavalla tai toisella vajavaisia. Jotkut niistä edustivat ”nimeä se, ja vaadi itsellesi” -kristillisyyttä. Toisissa seurakunnissa pääsy taivaaseen näytti olevan lähes ainoa tavoite. Harvassa seurakunnassa oli ykkösenä läheinen suhde Jeesukseen ja hänen seuraamisensa. Joissain yritettiin jäljitellä Jeesusta sen sijaan, että olisi annettu oma sydän ja elämä hänen käyttöönsä. Jne.

Kääntyessään kristityksi Fazal oletti kristittyjen olevan yhtenäinen joukko. Yhdysvaltoihin saavuttuaan ja monenlaisiin seurakuntiin tutustuttuaan totuus paljastui: Kun muslimeja on käytännössä vain neljä eri ryhmää, niin kristityt ovat pirstoutuneet kymmeniin, ellei peräti satoihin keskenään kilpaileviin suuntiin ja seurakuntiin.

Kirja tarjoaa runsaasti mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa muslimien evankeliointiin. Se neuvoo nuorekkaalla ja rennolla tavalla, miten kohdata muslimit heitä tahattomasti loukkaamatta tai heidän mielenkiintoaan evankeliumia kohtaan sammuttamatta. Ex-muslimilla on oman ja läheistensä kautta tällä saralla todella paljon annettavaa.

Naeem Fazalin hieno kasvutarina on osoitus siitä, miten kekseliäästi ja hellittämättä Jumala ihmistä tavoittelee. Häneltä eivät konstit lopu silloinkaan, kun me pyristelemme vastaan tai yritämme edetä pelkästään omien suunnitelmiemme mukaan. Tässä kirja on kaikessa hauskuudessaan ja nokkeluudessaankin erittäin syvällistä ja rohkaisevaa luettavaa.

Lisätiedot

Paino 0,408 kg (kilogramma)
Mitat 20,8 × 14 × 1,8 cm (senttimetri)