Your Cart

Nigerialaiset siskomme – He ovat antaneet anteeksi

3.2.2025

He saapuvat särkynein sydämin, ja toipuminen voi alkaa. Joka kuukausi 100 Pohjois-Nigerian kylissä elänyttä kristittyä leskeä kutsutaan turvalliseen paikkaan Etelä-Nigeriaan, missä korkeasti koulutettu henkilökunta antaa heille hengellistä ja henkistä ohjausta ja auttaa heitä toipumaan vainon aiheuttamasta traumasta. Suurin osa heistä on menettänyt miehensä islamistien hyökkäyksissä.

Nigerialainen Regina
”Aina kun muistan sen, se sattuu niin”, Regina sanoi. ”Vaikka antaisi anteeksi, unohtaminen ei ole helppoa. Jumala tekee edelleen työtä sydämessäni.”

Reginan puoliso, Danbaki, oli nigerialainen lähetyssaarnaaja. Hän oli muuttanut perheineen maan luoteisosaan syrjäiselle alueelle viemään evankeliumia. Kesäkuun 14. päivänä vuonna 2022 islamistiterroristit hyökkäsivät heidän kyläänsä ja tappoivat yli kymmenen ihmistä. Regina ja hänen perheensä saatiin kiinni heidän yrittäessään paeta. Terroristit kuulustelivat Danbakia, joka kertoi heille olevansa lähetystyöntekijä, vaikka ymmärsikin, että he voisivat tappaa hänet sen vuoksi. Danbaki anoi armoa ja luovutti itsensä Jumalan käsiin – terroristit ampuivat hänet Reginan silmien edessä. Sitten he hakkasivat Reginaa ja hänen 2-vuotiasta poikaansa, Joshuaa, jota Regina kantoi selässään. He jäivät henkiin, mutta Regina on siitä lähtien surrut aviomiestään. Hänellä on kolme lasta, joista vanhin oli tuolloin 10-vuotias.

Joillekin päivästä toiseen selviytyminen on taistelua ja he pohtivat, välittääkö Jumala. Monet nigerialaiset naiset eivät ole käyneet koulua, eikä heillä ole työllistymiseen auttavia taitoja, joten heillä on miestensä kuoltua vaikeuksia huolehtia lapsistaan. Kulttuurin mukaan aviomiehen perheen kuuluisi huolehtia poikansa leskestä, mutta toisinaan perheet kieltäytyvät siitä, etenkin jos lesket ovat islamista kääntyneitä. Epätoivoisessa tilassaan lesket ovat alttiita seksuaaliselle hyväksikäytölle, mikä aiheuttaa suurta ahdistusta ja häpeää.

Nigerialainen Rebecca
”Haluan ihmisten tietävän, että Jumalamme ei hylkää lapsiaan”, Rebecca sanoi. ”Hän rakastaa heitä.”

Boko Haram ampui Rebeccan miehen kuoliaaksi, kun hän oli matkalla kirkkoon eräänä päivänä. Rebecca odotti tuolloin heidän viidettä lastaan. Terroristit tuhosivat koko kylän ja Rebeccalle selvisi vasta kolme päivää myöhemmin, mitä hänen miehelleen oli tapahtunut. Rebecca kertoo uskonsa horjuneen miehensä murhan jälkeen, ja kun hänellä on ollut vaikeuksia huolehtia lapsista. Mutta nyt, saatuaan useita kuukausia opetusta Jumalan Sanasta ja käytyään tuskaansa läpi muiden kaltaistensa leskien kanssa, hänen uskonsa on ennallaan.

Saadessaan rohkaisua ja tukea Jumalan Sanasta ja toisilta uskovilta lesket löytävät toivon ja oppivat antamaan anteeksi. Kolmen kuukauden ajan nämä sisaret opiskelevat Jumalan Sanaa, oppivat lisää Hänestä ja siitä, miten paljon Hän rakastaa heitä. He pohdiskelevat raamatullisia totuuksia ja sitä, elävätkö itse niiden mukaisesti. Tällä tavoin Pyhä Henki muokkaa heitä ja auttaa heitä antamaan anteeksi vainoojille.

“Opin antamaan anteeksi kaikille, jotka ovat loukanneet minua”, Asabe sanoi. ”Aluksi kun tulin tänne, en puhunut. Olin aina peloissani.”

Asabe kasvoi muslimiperheessä, mutta kristinuskoon käännyttyään hän meni naimisiin Yakuba-nimisen kristityn miehen kanssa. Vuonna 2020 Boko Haram teki pommi-iskun heidän kyläänsä, ja Yakuba menehtyi. Yakuban kuoltua Aseben muslimiveli heitti Asaben lapsineen pois kodistaan.

Surun ja pelon voitettuaan lesket alkavat kertoa toisille hyvää uutista, joka on muuttanut heidän elämänsä. Saatuaan raamatullista opetusta sekä henkistä ja hengellistä ohjausta nämä rohkeat naiset lähtevät ryhmissä ulos kertomaan muille uudistuneesta toivostaan ja ilonsa lähteestä. Jotkut palaavat kotikyliinsä uusilla taidoilla rikastuneina ja jopa työkalujen, kuten ompelukoneen, kanssa. Näin he voivat elättää lapsensa ja samalla toimia evankelistoina omassa yhteisössään.

– Marttyyrien Ääni

Marttyyrien Äänen työ Nigerian vainottujen kristittyjen hyväksi:

  • Dogo Nahawan koulun tuki: opettajien palkat, koulutarvikkeita, kouluruoka yms.
  • Vainoissa leskiksi jääneille naisille hankittu maa-alue, jossa he kasvattavat erilaisia kasviksia elannokseen.
  • Tukea pakolaisleireille paenneille kristityille.
  • Tukea turvakodille ja salassa toimivalle etulinjan lähetyskoululle, jossa opiskelevat ja asuvat ovat entisiä muslimeja, terroristejakin.

Nigerian-työtämme voit tukea viitenumerolla 87120, joka löytyy Lahjoita-sivun alasvetovalikosta.

Nigerian vainojen leskiä

Nigeria – Joulunseutu muutti Estherin ja Jenniferin elämät

Nigeriassa hyökkäyksiä kristittyjen kyliin tapahtuu jatkuvasti. Vuoden 2023 joulunseutu oli yksi pahimmista. Tuolloin yli 200 nigerialaista kristittyä menetti henkensä hyökkäyksissä noin 40 kylään. Lukemattomien nigerialaiskristittyjen elämät ovat sen jälkeen iäksi muuttuneet. Heidän joukossaan ovat Esther ja Jennifer.

Lue lisää »

Nigeria – Kuusi vuotta siepattuna olleen Alicen uskalias pako

Nigerialainen kristitty nainen, Alice Loksha, työskenteli sairaanhoitajana UNICEFille, kun Boko Haramista irtautunut ISWAP sieppasi hänet ja kaksi muuta avustustyöntekijää 1. maaliskuuta 2018 pakolaisleirille tekemässään iskussa. Kaikki nämä vuodet Alice odotti mahdollisuutta päästä pois terroristien käsistä, ja nyt uskalias pako on tapahtunut.

Lue lisää »
Avustuspakettien ja korttien vastaanottajat

Apua ja toivoa pakeneville ja vainotuille kristityille leskille Nigeriassa

Nigeriassa kristittyjen vaino on jatkuvaa, äärettömän väkivaltaista ja julmaa. Hyökkäyksiä kristittyjen kyliin tapahtuu yhtenään, orpojen ja leskien määrä kasvaa, kodit ja pellot ryöstetään ja poltetaan. Tuhannet ovat paenneet maansisäisten pakolaisten pakolaisleireille tai läheisiin kaupunkeihin ilman tietoa tulevasta. Mielessä kalvaa kysymys: voiko kotikylään enää koskaan palata?

Lue lisää »

”Veli Hesekielin perheen tragedia” – Radio Patmos

Hannu Lahtisen vieraillessa Nigeriassa tuotantotiimin mukana kulki kuvaajana veli Hesekiel. Vierailut kristittyjen asuttamilla pakolaisleireillä koskettivat häntä kovasti, koska monet hänen omasta perhekunnastaan on tapettu uskonsa tähden. Tässä haastattelussa hän kertoo

”Evankelistat terroristien ydinalueilla” – TV7

Rohkeat etulinjan evankelistat kulkevat Nigerian vaikeimmilla alueilla ja julistavat evankeliumia. Useita terroristeja ja islamilaisia johtajia on tullut uskoon. Uskoontulleiden elämässä tapahtuu kokonaisvaltainen muutos – vainoajasta Jeesuksen seuraajaksi. Ohjelma on uusinta.

”Arkielämää jatkuvan vaaran keskellä” – Radio Patmos

Marttyyrien Äänen yhteistyökumppani Alex vieraili Keski-Nigeriassa kylissä,  joihin fulanimuslimit ovat tehneet tuhoisia iskuja. Tässä ohjelmassa hän haastattelee Gashishin alueen kristityn kylän johtajaa, joka kertoo minkälaista tällä vaarallisella seudulla on elää.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print