Your Cart

Nigeria – ”Jumala hallitsee”

7.5.2025
Tuhottu kirkko Nigeriassa
Jatkuvat hyökkäykset jättävät jälkeensä surevia kristittyjä, tuhottuja ja autioita kyliä.

Gushe Moses Philemon on kotoisin Daresin kylästä Bokkosin paikallishallintoalueelta. Hän kertoo, kuinka lähistöllä asuneet fulanit hyökkäsivät hänen kyläänsä ja tappoivat 11 ihmistä, heidän joukossaan hänen isänsä, Majugushin, joka oli pastori. Myöhemmin hänen setänsä kuoli ampumavammoihin sairaalassa.

Kolme kyläläistä oli tapettu jouluaattona. Aikaisin joulupäivänä paenneet kyläläiset palasivat katsomaan, mitä oli tapahtunut, ja heidän kimppuunsa hyökättiin uudelleen, jolloin kahdeksan menetti henkensä.

”Kutsuimme apua, mutta ketään ei tullut. Sotilaat olivat lähettyvillä, mutta he eivät tulleet avuksemme. Jouduimme juoksemaan pakoon henkemme edestä. Sitten, kun hyökkääjät olivat jo lopettaneet tappamisen, sotilaat tulivat.”

”Me pyysimme heitä auttamaan meitä, että voisimme mennä kylään kokoamaan ruumiit ja hautaamaan heidät, mutta he eivät auttaneet meitä siinäkään. Teimme parhaamme, päätimme jopa palata kylään ilman heitä, mutta kun menimme, hyökkääjät olivat vieläkin siellä.”

Lopulta, kolme päivää myöhemmin, sotilaat suostuivat menemään heidän kanssaan Daresiin, ja he saivat haudattua ruumiit.

”Emme voi unohtaa, sillä menetimme useita hienoja ihmisiä, mutta toivomme ja luotamme, että Jumala suo meille paremman tulevaisuuden.”

Gushe kertoo, miten hyökkääjät kutsuivat heitä nimeltä ja pyysivät pakenevia pysähtymään, mutta sitten he tappoivat kaikki, jotka tottelivat.

Kyläläiset kertoivat viranomaisille hyökkääjien nimet, mutta edelleenkään ketään ei ole vedetty vastuuseen.

Gushe kertoo joidenkin palanneen kylään, mutta etenkään nuoret eivät ole halunneet palata.

Isän menettäminen on vaikuttanut Gusheen syvästi. ”Meistä tuntui kuin Jumala olisi hylännyt meidät. Ajattelimme, että jos Jumala todella on elävä Jumala, miksi hän salli meille tapahtua näin? Olemme palvelleet häntä vuosia, mutta näin käy silti. Huudan Jumalan puoleen, että hän antaisi minulle voimia pysyä uskossani, tapahtui mitä tahansa. Ymmärrän, että en ole ensimmäinen, joka tällaista on kokenut, joten luotan Jumalaan, että hän antaa minulle voimaa ja että hänen Henkensä johdattaa minua, niin että voin olla vahva hänessä.”

”Ainoa mitä haluaisin sanoa hyökkääjille on, että ’Jumala hallitsee.’”

Pastorin täpärä pako

Oli alkuilta Bokkosissa, ja pastori Kesmen Lawrence oli kotonaan, kun yhtäkkiä hän kuuli ihmisten huutavan, että heidän pitäisi juosta pakoon.

Hän muistelee: ”Ulos astuttuani kuulin ampumista kaikkialta. Minulle kerrottiin, että asemiehet olivat hyökänneet ympäröiviin kyliin. Sitten tajusin, että hyökkääjät olivat naapureitamme, fulani-paimentolaisia, jotka olivat nousseet meitä vastaan ja ampuivat meitä.”

Kesmen löysi paikan, johon hän piiloutui aamuun saakka. Aamulla kylään palattuaan hän näki kuolleiden ruumiita, jotkut heistä olivat olleet hänen seurakuntansa jäseniä.

”Siinä seisoessani näin naapurini, fulani-miehen, tulevan polkupyörällä aseen kanssa tappamaan minua. Kiitos Jumalalle, lähistölle osui auto, jonka matkustajat huusivat minua luokseen. Juoksin heidän luokseen, he vetivät minut auton kyytiin, ja pakenimme. Siitä ajoimme paikkaan, jossa saimme levätä. Armeija oli siellä.”

Aluksi sotilaat olivat kuitenkin kieltäytyneet auttamasta. ”Kerjäsimme heitä menemään kyläämme ja auttamaan meitä, mutta he eivät kuunnelleet. He suostuivat vain noutamaan joitakin loukkaantuneita, ja siitäkin meidän oli maksettava heille.”

Lopulta sotilaat auttoivat kokoamaan joitakin kuolleita, jotta heidät saatiin haudattua.

Pastoria huolestuttaa eniten joidenkin kyläläisten heikentynyt usko. Jotkut ovat jopa palanneet pakanallisiin rituaaleihin.

”Rukoile, että ihmiset pitäisivät kiinni Kristuksesta, sillä monien usko on horjunut. Rukoile, että ihmiset ymmärtäisivät, että he eivät päässeet pakoon oman viisautensa avulla, vaan Kristuksen avulla.”

Lähde: Release International (Britannian Marttyyrien Ääni)

Olemme käynnistäneet vetoomuskampanjan Nigerian kristittyjen puolesta. Tule mukaan!

Anna äänesi vainottujen kristittyjen puolesta liittymällä vetoomusryhmäämme.  Ryhmässä mukana olevat saavat meiltä joitakin kertoja vuodessa valmiiksi laaditun, vain allekirjoitusta vailla olevan englanninkielisen vetoomuksen toimitettavaksi eteenpäin. Mukana tulee myös esittely kampanjan taustoista sekä suomenkielinen versio vetoomuksesta. Kielitaitovaatimuksia ei siis ole. Vetoomuskampanjoiden mukana saat lisäksi tarkat ohjeet. Voit itse valita lähetätkö vetoomuksen sähköpostitse vai postitse, saat meiltä osoitteet molempia varten.

Ilmoittaudu mukaan vetoomusryhmään, tai pelkästään tähän Nigeria-kampanjaan, sähköpostitse: info@marttyyrienaani.fi tai puhelimitse: 040 5522 309 (ma-pe klo 9–15). Kerro ilmoittautuessasi, haluatko vetoomukset postitse kotiisi vai sähköpostiin.

Marttyyrien Äänen työ Nigerian vainottujen kristittyjen hyväksi:

  • Dogo Nahawan koulun tuki: opettajien palkat, koulutarvikkeita, kouluruoka yms.
  • Vainoissa leskiksi jääneille naisille hankittu maa-alue, jossa he kasvattavat erilaisia kasviksia elannokseen.
  • Tukea pakolaisleireille paenneille kristityille.
  • Tukea turvakodille ja salassa toimivalle etulinjan lähetyskoululle, jossa opiskelevat ja asuvat ovat entisiä muslimeja, terroristejakin.
Nigerialainen Regina

Nigerialaiset siskomme – He ovat antaneet anteeksi

He saapuvat särkynein sydämin, ja toipuminen voi alkaa. Joka kuukausi 100 Pohjois-Nigerian kylissä elänyttä kristittyä leskeä kutsutaan turvalliseen paikkaan Etelä-Nigeriaan, missä korkeasti koulutettu henkilökunta antaa heille hengellistä ja henkistä ohjausta ja auttaa heitä toipumaan vainon aiheuttamasta traumasta. Suurin osa heistä on menettänyt miehensä islamistien hyökkäyksissä.

Lue lisää »

Hannu Lahtinen – Uskon puolesta, Radio Patmos

Keskiviikkona klo 18 Uskon Puolesta – ohjelmassa suorassa lähetyksessä Marttyyrien Ääni – järjestön toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen on Jouni Lallukan haastateltavana. Miten voivat Nigerian vainotut kristityt? Miten tuoda rohkaisua ja iloa

”Nigerian vainot pastorin silmin” – Radio Dei

Nigeria, varsinkin sen muslimienemmistöiset pohjoisosat, ovat hyvin vaarallista aluetta kristityille. Lukuisat kristittyjen kylät ovat joutuneet siellä äärimmäisen väkivaltaisten fulanimuslimien hyökkäysten kohteeksi. Ihmisiä on kuollut näissä iskuissa tuhansittain. Marttyyrien Ääni tukee

”Huumediilerin kääntymys” – Radio Patmos

Tässä ohjelmassa kuulet nuoresta nigerialaisesta Musasta. Hän on muslimitaustainen huumediileri, mutta tänään hän opiskelee etulinjan evankelistaksi ja tahtoo kertoa muslimiveljilleen ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.  Musaa haastattelee toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen. Ohjelma tulee

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print