31.1.2025

Raunioitunut kaupunki ja rakennusten heijastuksia vedestä.
Pitkään jatkuneen sisällissodan myötä suuri osa Syyriaa on raunioina.

Joulukuun alussa Syyrian valtapeli järkkyi. Asiantuntijoidenkin yllätykseksi Assadin hirmuvalta murtui parissa viikossa. Jihadistiryhmä Hayat Tahrir al-Sham valtasi Syyrian ja pakotti Assadin maanpakoon. Mitä tämä tarkoittaa Syyrian kristityille?

Syyrian kristityt uuden uhan edessä

Hyökyaallon lailla maan valtaansa ottanut Hayat Tahrir al-Sham on islamilainen jihadisti-liike. Se syntyi vuonna 2011 al-Qaidan syyrialaiseksi haaraksi. Sen johtajana toimii Ahmed Hussein al-Sharaa. Vuosien ajan hän käytti taistelijanimeä Abu Mohammed al-Julani. Taistelijana hän oli ollut sotimassa tai vankeudessa jo 2000-luvun alusta alkaen. Vankeudessa hän kirjoitti islamistisen suunnitelman Syyrian valtaamiseksi.

Valtaan päästyään Al-Sharaa on vakuuttanut haluaan eri vähemmistöjen kunnioittamiseen. Toisaalta hänen johdossaan Idlibin maakunnassa on käytetty niin kidutusta kuin väkivaltaakin ihmisten hallitsemiseen. Aikanaan jopa al-Qaida kritisoi hänen liian brutaaleja menetelmiään.

Kristittyjen tilanne on erityisen vaikea. Ennen sisällissotaa kristityt muodostivat noin 10 % väestöstä, mutta konfliktin ja vainojen seurauksena monet ovat paenneet. Nyt jäljelle jääneet kristityt elävät epävarmuuden keskellä. He kokevat monenlaista vainoa. Aikaisemmin HTS on vainonnut ankarasti kristittyjä ja halunnut perustaa sharia-lakiin perustuvan yhteiskunnan. Uskonveljemme ja -sisaremme ovatkin nyt suuren tuntemattoman edessä.

Jumala toimii

Kotiseurakunnan kokous Syyriassa
Kotiseurakunnan kokous Syyriassa.

Kaiken kuohunnan keskellä Jumala toimii ihmeellisilläkin tavoilla, joissa Marttyyrien Äänenä saamme olla mukana.

Aleppossa toimii maanalainen kotiseurakunta, jonne Marttyyrien Ääni on voinut välittää apua. Seurakunta kokoontuu salaisesti yhteen kuin tapaamaan ystäviään. Toiminnanjohtaja Hannu Lahtisen kysyessä, ovatko he turvassa, he olivat vastanneet: ”Hannu, Jeesus on meidän kanssamme.” Niin inhimillisesti kuin hengellisestikin äärimmäisten vaikeiden olosuhteiden keskellä he ovat saaneet kokea Jumalan ihmeellistä vaikutusta. Yhä uudet ja uudet ihmiset ovat islamiin pettyneinä löytäneet todellisen Valon ja halunneet antaa elämänsä Jeesukselle. Seurakunta myös rukoilee ja paastoaa Raamatun opetuksen mukaan uuden hallinnon puolesta.

Marttyyrien Ääni on ollut tukemassa myös ”Ruslania”. Hän on Syyriasta kotoisin oleva mies, joka asuu nykyisin Venäjällä. Hänelle on auennut ihmeellinen työ tavoittaa syyrialaisia matkoillaan Syyriaan.

Rukoile kanssamme uutta ja parempaa tulevaisuutta Syyrian kansalle. Rukoillaan kristittyjen puolesta ja pyydetään siunausta yhteistyökumppaneillemme.

Marttyyrien Äänen työ Syyriassa:

  • Paikallisen seurakunnan kautta lähetettyä ruoka- ja lääkeapua sodasta ja vainoista kärsineille kristityille perheille.
    • Lahjoitusviite ”Suurin tarve” 871 022


Tue Syyrian kristittyjä

Samankaltaiset artikkelit