Eritreassa pidätetty 27 teini-ikäistä kristittyä
22.1.2025
Kristittyjen vaino kiihtyy Eritreassa. Joulukuussa turvallisuusjoukot tekivät ratsian taloon, jossa 27 yläkouluikäistä nuorta oli koolla rukoilemassa ja ylistämässä. Naapuri oli ilmiantanut heidät.
Iältään 14-16 -vuotiaat nuoret, tyttöjä ja poikia, vietiin poliisiasemalle. Muutaman päivän kuluttua heidät siirrettiin Mai Serwan vankilaan, jossa he ovat edelleen. Mai Serwassa pidetään yleensä henkilöitä, joita aiotaan pitää vangittuina pitkään. Siksi vaikuttaa siltä, että viranomaisilla ei ole aikomuksia vapauttaa heitä lähiaikoina. Kuten muitakaan vangittuja kristittyjä, heitä ei ole syytetty mistään, viety oikeuteen tai tuomittu.
Eritrean viranomaiset eivät piittaa siitä, että he ovat alaikäisiä, vaikka heidän pidättämisensä on kansainvälisten ihmisoikeussääntöjen vastaista. Viranomaiset kuitenkin kiistävät aina kohtelevansa kaltoin nuoria tai aikuisiakaan.
Toisaalla Eritreassa 17 kristittyä pidätettiin, kun hekin olivat koolla, ja myös heidät on lähetetty Mai Serwaan.
Mai Serwa on myös paikka, jossa ”Mahalian”-ylistysryhmän nuoria on pidetty sen jälkeen, kun heidät pidätettiin huhtikuussa 2023. Saatujen tietojen mukaan yli sadasta tuolloin pidätetystä noin viisikymmentä on yhä vangittuna.
Viranomaiset kiistävät
Tammikuussa YK:n Lasten oikeuksien komiteassa Eritrea sai moitteita alaikäisten vangitsemisesta ja Eritrean edustajilta kysyttiin, onko alaikäisiä rikoksentekijöitä varten olemassa omat oikeudelliset prosessinsa. Eritrean delegaatio vastasi, että rikosoikeudellista ikärajaa oli juuri nostettu 12 vuoteen, ja että 12-15 -vuotiaita varten oli omat prosessinsa. Lisäksi he kertoivat, että lapsia ei vangita aikuisten kanssa ja että vankilan sijaan nuoret rikoksentekijät asetettaisiin koulu- tai kotiarestiin jos suinkin mahdollista.
Vielä delegaatio valitti, että Eritreasta kerrotaan verkossa paljon väärää tietoa ja että suurin syyllinen siihen on YK:n Eritrean erikoistarkkailija.
Jos delegaation mainitsemat oikeudelliset prosessit ovatkin käytössä, näitä edellä mainittuja kristittyjä nuoria ne eivät koske, koska heidän tapauksiaan ei tulla käsittelemään oikeudessa.
Vaino kiihtyy Eritreassa

Eritrean kristittyjä puolustavan Release Eritrea -järjestön johtaja tri Berhane Asmelash kertoo, että Eritrean kristittyjen vaino kiihtyi viime vuonna ja saman uskotaan jatkuvan myös tänä vuonna.
”Uskon, että se on epätoivoinen yritys hillitä evankelisten uskovien määrän kasvua Eritreassa. Kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana heidän määränsä on kasvanut räjähdysmäisesti huolimatta kristittyjen ankarasta kohtelusta”, tri Berhane kertoo.
”Kristittyjen julma kohtelu tulee varmasti jatkumaan. Vankilaruoka on syömäkelvotonta, mutta kristityille vangeille ei sallita toimitettavan ruokaa tai lääkkeitä. Sen vuoksi monet kristityt ovat kuolleet vankilassa.”
Tri Berhane arvelee, että tällä hetkellä uskonsa tähden vangittuja kristittyjä on Eritreassa yli 400, heistä puolet on pidätetty viimeisten kahden vuoden aikana. Monet äskettäin pidätetyistä ovat perheitä, jotka on pidätetty pienten lastensa kanssa. ”Heistä noin 56 on viety työleireille valtion maatiloille Länsi-Eritreaan. Monille heistä se on heidän toinen tai kolmas pidätyksensä.”
Rukoillaan Eritrean vainottujen ja vangittujen kristittyjen puolesta!
Lähteet: Release Eritrea, Release International, Church in Chains
Marttyyrien Äänen työ Eritreassa
Marttyyrien Ääni tukee eritrealaisia uskonsa tähden vangittuja, vankilassa olleita ja heidän perheitään. Tuella hankitaan ruokaa vangeille ja heidän perheilleen, järjestetään vapautuneille sielunhoitoa ja tarvittaessa autetaan eteenpäin, pois maasta.
- Lahjoitusviite: Marttyyrien perheet 871 336

Eritrea – Kutsuttu vangiksi
Kuinka selviydyt 20 vuotta kammottavissa vankilaolosuhteissa, missä kidutus ja nälkä on tavanomaista? Siihen kysymykseen pystyy vastaamaan tri Berhane Asmelash, joka johtaa eritrealaisia uskovia auttavaa Release Eritrean -järjestöä, mitä Suomen Marttyyrien Äänikin tukee.

Eritrea – ”Ymmärrämme nyt, että esirukoukset vahvistivat meitä”
Eritrealaiset uskovat naiset, Grace ja Mebrhit, pidätettiin kotiseurakunnan kokoontumiseen tehdyssä ratsiassa. Siitä seurasi pitkä vankeus ankarissa oloissa.

Eritrealainen pastori kuollut vankilassa
Eritrealaisen Full Gospel -seurakunnan perustajajäsen, pastori Ghirmay Araya, on kuollut vankilassa, missä hän oli ollut vangittuna lähes kolme vuotta.

”Eritrean vainotut sydämellä ja rukouksissa” – Radio Dei
Tässä ohjelmassa toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen haastattelee pitkän linjan lähetystyöntekijöitä Mirjami Yleniusta ja Matti Villikkaa. He ovat tehneet laajaa ja vaikuttavaa työtä muun muassa Eritreassa, jota kutsutaan Afrikan Pohjois-Koreaksi. Marttyyrien Äänen

”Yoditin perheen pako Eritreasta”- Radio Dei
Punaisenmeren rannalla sijaitsevassa Eritreassa vallitsee totalitaristinen hallinto, joka pyrkii kontrolloimaan ihmisten jokaista elämänaluetta. Jotkut ovat verranneet Eritreaa Pohjois-Korean ”erakkovaltakuntaan”, sillä se on maailman salaperäisimpiä ja eristäytyneimpiä maita. Kristityt kärsivät äärimmäisestä

”Eritrean uskovien kipu ja toivo” – Marttyyrien Ääni, TV7
Eritrealainen Helen Berhane on kokenut raastavan vankeuden ja kidutuksen, karkumatkan ja uuden elämän turvallisessa maassa. Mitä Eritreassa tapahtuu ja miten sen kristityt voivat? Helen on nykyisin Eritrean vainottujen kristittyjen ääni,